Lukuvuosi 2018 numeroina - ja vuoden parhaat kirjat


Huh, mikä vuosi!

Vuosi 2018 on ollut minulle paras lukuvuosi sitten lapsuuden - en ole lukenut aikuisiällä lähellekään näin paljon kuin luin tänä vuonna. Siitä on kiittäminen kirjabloggaamista: tätä omaa ja erityisesti muita huikeita blogeja, sekä bookstagram-maailmaa, johon tutustuin alkuvuodesta.

Ihan huikeaa, miten hienoja kirjavinkkejä olen vuoden mittaan sekä blogeista että bookstagramista bongaillut, ja miten hienoja kirjakeskusteluja ihmisten kanssa on tullut käytyä.

Toivottavasti se jatkuu myös ensi vuonna!

Kirjoja yhteensä: 93

Vuonna 2018 luin tai kuuntelin yhteensä 93 kirjaa. En voi kuin ihmetellä. Asetin itselleni vuoden lukutavoitteeksi 50 kirjaa - Helmet-lukuhaasteen verran, ja mietin voinko ikinä saada vuoden aikana luettua viittäkymmentä kirjaa. Helposti, selvisi myöhemmin. 

Vertailun vuoksi: vuonna 2017 luin 35 kirjaa. 

Millaisia kirjoja sitten luin tänä vuonna? 

Painettuja kirjoja - 80
Äänikirjoja - 13

Kaunokirjallisuutta - 84
Tietokirjallisuutta - 9

Kirjoittajana mies - 28
Kirjoittajana nainen - 63
Monta kirjoittajaa - 2

Tiesin, että luen enemmän naiskirjailijoiden teoksia (en tarkoituksella, mutta olen huomannut, että näin on), mutta näin suuri jakauma oli itsellenikin yllätys. 

Eniten luin kotimaisia kirjoja (33 kpl), mutta Suomen lisäksi esille nousee kolme muuta maata: Yhdysvallat (17 kirjaa), Iso-Britannia (15 kirjaa) ja Ruotsi (13 kirjaa). Ei yllätyksiä. 

Myös seuraavista maista tuli luettua: 

Ranska - 3 kirjaa
Australia - 2 kirjaa
Argentiina - 1 kirja
Etelä-Afrikka - 1 kirja
Etelä-Korea - 1 kirja
Irlanti - 1 kirja
Kanada - 1 kirja
Kolumbia - 1 kirja
Meksiko - 1 kirja
Romania - 1 kirja
Tanska  - 1 kirja
Viro - 1 kirja


Tänä vuonna aloin tehdä omaksi ilokseni myös "Lukemalla maailman ympäri" -lukuhaastetta. Tavoitteenani on lukea kirja kaikista maailman maista. Listaan vielä kahta erillistä listaa: toista kirjailijan mukaan ja toista kirjan tärkeimmän tapahtumapaikan mukaan

Luin pääosin hyvin uusia kirjoja. Kirjoista 16:sta alkuperäinen julkaisuvuosi oli 2018, ja 61:n alkuperäinen julkaisuvuosi oli muulloin 2010-luvulla. 

Ennen 2000-lukua julkaistuja kirjoja luin vain 4, mikä on aika surullista. Tätä tilannetta yritän korjata hieman tulevana vuonna. 

Pääasiallinen lukukieli oli tänä vuonna suomi - vain kaksi kirjaa oli muita kuin suomenkielisiä. Tässäkin haluaisin ensi vuonna petrata.

No mitkä sitten olivat parhaat vuonna 2018 lukemani kirjat? 

Luin tänä vuonna ihan mielettömän hienoja kirjoja! Siitä kertonee jotain se, että kaikista lukemistani kirjoista 16 sai viisi tähteä. Neljän tähden kirjoja oli huikeat 51!

Olen listannut alle kymmenen parasta tänä vuonna lukemaani kirjaa. Ne ovat niin erilaisia, etten osaa laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Kirjat on esitelty alla kirjailijan mukaan lajitellussa aakkosjärjestyksessä.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (2017)
Alkuvuodesta lukemani kirja oli kauniisti kirjoitettu ja tarinaltaan vaikuttava.

Gaël Faye: Pienen pieni maa (2018)
Kamala, mutta tärkeä kirja, joka käsittelee rankkaa aihetta, Burundin sisällissotaa ja Ruandan kansanmurhaa. Upean kauniisti kirjoitettu kirja ja taidokas lapsen näkökulma.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 1. Rakkaus (2013)
Huikean vaikuttava, koskettava ja kiinnostava kirja - vaikkakin myös todella surullinen. Yksi pysäyttävimmistä aluista, jonka olen koskaan lukenut.

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja (2018)
Ranskalaisen Anna Gavaldan novellikokoelma oli minulle yksi vuoden hämmentävimpiä lukukokemuksia. Rakastuin kirjaan, vaikka en ymmärrä itsekään täysin, että miksi.

Ben Kalland: Vien sinut kotiin (2017)
Kaunis, kiinnostava ja todentuntuinen.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)
Moniulotteinen, kekseliäs ja erikoinen kirja, jonka jostain syystä luin vasta nyt.

Noora Vallinkoski: Perno Mega City (2018)
Yksi vuoden parhaista esikoisteoksista. Hienoa ajankuvaa, taitava lapsinäkökulma ja kaunista, värikästä kieltä.

Maria Veitola: Veitola (2018) - äänikirja
Ainoa äänikirja, joka yltää tälle top-listalle, ja mikä hauskinta, luulen että tämä kirja on listalla juuri sen vuoksi, että satuin kuuntelemaan sen äänikirjana. Viihdyin huiman hyvin Maria Veitolan kanssa, ja äänikirjaa kuunnellessa tuntui todella kuin Veitola olisi kertonut asioita juuri minulle.

Hieno matka ja hieno kirja! Vepsän liftausreissusta kertova kirja yllätti ja ihastutti, sai vähän kateelliseksi ja herätti monenlaisia muitakin ajatuksia. 

Hämmästyttävä ja kummastuttava, hienosti kerrottu ja pelottavan lähelle tuleva kirja. 

+ Vuoden paras lukemani jännityskirja: Karen Cleveland: Koko totuus

+ Vuoden paras toista kertaa lukemani kirja / eli yksi kaikkien aikojen parhaimmista kirjoista, joka olisi ansainnut päästä top10-listalle, mutta jonka paikka oli annettava muille: Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo (josta postauskin on tekemättä, voi minua...).


Lukutavoitteet vuodelle 2019

Olen tilastojen ja tavoitteiden ystävä, joten asetetaan nyt muutama lukutavoite tulevalle vuodelle.

1. Luen sata kirjaa. 

Vuonna 2018 asetin itselleni tavoitteeksi lukea 50 kirjaa. Ajattelin, että tavoite voisi olla mahdoton, mutta yllätin itseni ja täytin sen kirkkaasti. Vuoden kirjasaldoksi jäi 93, joten ensi vuonna sata kirjaa ei näytä lainkaan saavuttamattomalta. Tietystikään luettujen kirjojen määrä ei ole oleellista, mutta pitäähän tavoitteita olla.

2. Suoritan Helmet-lukuhaasteen. 

Suoritin Helmet-lukuhaasteen ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tykkäsin haasteen ideasta, sillä sitä kautta tuli löydettyä ihan uutta luettavaa. Jatkan ehdottomasti myös vuonna 2019.

3. Saan vähintään kymmenen uutta maata maahaasteeseeni. 

Vuonna 2018 luin kirjoja 16 maasta. Aloitin maiden listaamisen vasta vuoden 2018 alusta alkaen, joten helpot maat tuli täytettyä tämän vuoden aikana. Tulevana vuonna aion tietoisesti valita ainakin joitain kirjoja "uusista" maista, ja edistää siis maahaastettani vähintään kymmenellä maalla.

4. Luen kolme vanhaa klassikkoa. 

Olen luokattoman huono lukemaan vanhoja klassikkoteoksia. Aion tehdä asiassa parannuksen ja lupaan lukea ainakin kolme vanhaa klassikkoa vuoden 2019 aikana. Miten vanha klassikko määritellään, onkin sitten toinen juttu...

5. Luen kolme "hyllynlämmittäjää".

Minulla on kohtalaisen vähän omia kirjoja, koska tykkään lainata kirjoja kirjastosta. Hyllyyn on kuitenkin kertynyt jonkin verran kirjoja, joita en ole lukenut. Lupaan lukea näistä kolme.

6. Tutustun 30 itselleni uuteen kirjailijaan.

Vuoden 2018 aikana tutustuin 71:een minulle uuteen kirjailijaan. Haluan totta kai lukea myös vanhojen tuttujen suosikkieni teoksia, mutta uusiin kirjailijoihin tutustuminen on aina kiinnostavaa.

 

Kiitos tästä vuodesta sinulle, joka olet eksynyt blogiini, ja ihanaa uutta vuotta 2019!

Joulukuun luetut


Joulukuussa lukutahtini hyytyi entisestään. Kuukauden kaksi ensimmäistä viikkoa menivät vielä reissatessa, ja sinä aikana sain päätökseen kaksi kirjaa. Loppukuusta alkoi olla näkyvissä pienoista lukujumia - katse oli jo ensi vuodessa, ja lukemisen suunnittelu vei enemmän aikaa kuin itse lukeminen.

Mutta ei se mitään, sillä sieltähän se uusi lukuvuosi jo tulee!

Joulukuussa luin kolme kirjaa ja kuuntelin yhden äänikirjan.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Paljon kehuja kerännyt Pieni elämä oli kehujen arvoinen - kyseessä on ehdottomasti hieno ja taidolla kirjoitettu kirja. Minä koin kirjan kuitenkin turhan ahdistavaksi ja negatiiviseksi, sillä kurjuuden ja kauheuksien perään tuli aina vain uusia kamalia asioita. Kaikesta huolimatta kirja on hieno kuvaus ystävyydestä ja aikuiseksi kasvamisesta. 

★★★★



Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkista kertovan trilogian päätösosa Elä rohkeasti oli hyvin etenevää ja viihdyttävää luettavaa, mutta jäi kauas Moyesin parhaimmista. Tätä lukiessa alkoi miettiä, olisiko hieno Kerro minulle jotain hyvää ollut parempi jättää itsenäiseksi teoksekseen. 

★★★



Jenny Han: P.S. I Still Love You (äänikirja)

Jenny Hanin To All The Boys I've Loved Before oli niin ihastuttava, että P.S. I Still Love You lähti kuunteluun heti perään. Ja se oli yhtä ihana kuin sarjan ensimmäinen osa - veti hymyn korviin ja sai ajoittain nauramaan ääneen. Oikea hyvänmielenkirja!

★★★★



Lars Wilderäng: Tähtipöly

Lars Wilderängin trilogia on ollut minulle todella ristiriitainen kokemus. Sarjan avausosa Tähtikirkas on yksi parhaita tänä vuonna lukemistani kirjoista. Toinen osa Tähtisade tuotti puolestaan pettymyksen ja tämä viimeinen, Tähtipöly - no, se oli parempi kuin toinen osa, mutta selvästi huonompi kuin avausosa. Kokonaisuutena kirja kuitenkin päätti trilogian ihan hyvin. 

★★★




Miltä sitten näytti koko lukuvuosi 2018? Siitä seuraa oma postauksensa pian!

Jenny Han: P.S. I Still Love You


Lara Jean didn’t expect to really fall for Peter. She and Peter were just pretending. Except suddenly they weren’t. Now Lara Jean is more confused than ever. When another boy from her past returns to her life, Lara Jean’s feelings for him return too. Can a girl be in love with two boys at once? 

Simon & Schuster Books for Young Readers, 2015. 
8 h 59 min, lukija Laura Knight-Keating. 

Ihastuin vähän aikaa sitten kuuntelemaani nuortenkirjaan To All The Boys I've Loved Before, joka kertoi Lara Jeanista ja hänen poikasotkuistaan. Kirja oli hyväntuulista teinihömppää - oikein sellaista vaaleanpunaista hattarapilveä, joka laittoi nauramaan ääneen ja veti hymyn korviin.

Jatkoin heti perään sarjan toisella osalla, kirjalla P.S. I Still Love You. Se oli melkein yhtä hyvä.

Kirja jatkaa suoraan siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa päättyi. Henkilöt ovat samat, mutta osa ensimmäisen kirjan sivuhenkilöistä nousee tärkeämpään rooliin. Päähenkilö on tietysti edelleen Lara Jean, joka tuntuu ehkä hiukan kasvaneen ensimmäisestä kirjasta. Keskiössä ovat ensimmäisen osan tapaan ihmissuhteet: nyt Laran ja poikien välisten suhteiden lisäksi enemmän myös hänen ystävyyssuhteensa.

P.S. I Still Love You on samalla tavalla iloinen kuin sarjan avausosa - oikea hyvänmielenkirja. Nautin sen kuuntelemisesta, ja mikäs näin taidokkaasti kirjoitettua ja sen lisäksi taidokkaasti luettua kirjaa on kuunnellessa. Tykästyin Laura Knight-Keatingin lukutyyliin jo ensimmäisen kirjan kanssa, mutta en voi kuin ihailla hänen luontevaa tyyliänsä lukea.

Sarjan viimeinen osa pääsee kuunteluun ihan pian!

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa:

Lars Wilderäng: Tähtipöly


Sivilisaatio, joka on rakennettu hitaasti kymmenen vuotta Sammutuksen jälkeen, sinnittelee henkitoreissaan. Vastustaja on ylivoimainen, ja se on ollut vähällä tuhota koko läntisen Ruotsin sotajoukot. 

Muutama harva selviytyjä on kerääntynyt Carlstenin linnoitukseen. He ovat loukussa kuin rotat, vihamielisen piirityksen keskellä. Täytyy olla keino pysäyttää kammottava vihollinen - heidän on yritettävä, vaikka se jäisi heidän viimeiseksi teokseen. Mutta miten paeta piirityksestä? Onko jossain vielä muita selviytyjiä? Ja onko maailmasta edes mitään jäljellä, pelastettavissa? 

Jalava, 2018. 342 sivua. 
Alkuteos Stjärndamm, 2016. Suomentanut Sirpa Parviainen. 

Mietin pitkään, viitsinkö lukea tätä kirjaa lainkaan. Pidin valtavasti Lars Wilderängin trilogian avausosasta Tähtikirkas, joka kertoi siitä mitä tapahtui, kun sähköt hävisivät ja kaikki elektroniikka tuhoutui. Ruotsiin sijoittuva kuvaus siitä, miten yhteiskunta rakennettiin uudestaan tällaisen muutoksen jälkeen, oli todella kiinnostavaa.

Sarjan toinen osa, Tähtisade, tuotti kuitenkin pettymyksen. Kirja oli täynnä sotimista, ja lähti muutenkin niin vahvoille scifi-urille ja jopa kauhun suuntaan, ettei se oikein ollut enää minua varten.

Syksyllä ilmestynyt trilogian päätösosa Tähtipöly on jotain ensimmäisen ja toisen kirjan väliltä. Se on scifi-kirja, jonka alkuosa muistuttaa hyvin paljolti Tähtisadetta, ja sen henkeä ja asetelmaa. Soditaan vihollista vastaan, puolustetaan linnoitusta, koitetaan pelastaa maailma. Pohdin mielessäni, miksi ihmeessä päätin tämänkin lukea.

Onneksi tilanne parantuu ja kirjan loppuvaiheessa päästään hetkittäin taas siihen, mistä Tähtikirkkaassa pidin. Kyse on selviytymisestä: sekä henkilöjen että yhteiskunnan tasolla. 

Kuten trilogian aiemmissa osissa, myös tässä kirjassa seurataan useampia henkilöitä. Henkilöt ovat jo pääosin tuttuja, ja mukana ovat niin Anna Ljunberg, Filip Stenvik kuin Gustaf Silverbanekin. Kirja punoo koko trilogian ajan mukana keriytyneet langanpäät yhteen, joskin loppuratkaisu on mielestäni hämmentävä ja jotenkin kaikessa mahdottomuudessaan jopa vähän korni. No, eipä kai tällaiselta kirjalta kovin realistista loppuakaan voi odottaa - eivät realistisia ole tapahtumatkaan.

Nopealukuinen kirja, joka päättää trilogian kohtalaisesti. Ei suuri lukuelämys, mutta ei tämän lukeminen varsinaisesti harmitakaan.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Yöpöydän kirjat -blogin Niina, jonka mielestä Tähtipöly oli onnistunut päätös trilogialle. 

Kevään kirjat


Kevät on taas pullollaan mielenkiintoisia kirjauutuuksia - niin paljon, että kaikkia ei voi millään saada luettua.

Olen listannut tähän 23 itseäni eniten kiinnostavaa uutuuskirjaa. Katsotaan, moniko niistä päätyy todellisuudessa luetuksi asti.


Like


You-Jeong Jeong: Piruparka
Eteläkorealaisen rikoskirjailijan pykologisen trillerin päähenkilönä on 25-vuotias Yu-Jin, joka herää yltä päältä veressä muistinsa menettäneenä ja löytää äitinsä ruumiin. Yritän lukea kirjoja eri maista, joten eteläkorealainen rikosromaani täyttää tämän tarpeen mainiosti.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
Lähiöromaani kerrostalosta, joka oli joskus maakunnan ylpeys, mutta nykyisin ongelmalähiö. Pidin valtavasti äskettäin lukemastani lähiromaanista Perno Mega City, joten voisin ehkä pitää tästäkin.

Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni
Ruotsalaiset rikosromaanit ovat usein laadukkaita, joten toimittaja-kriminologi-kirjailijan esikoisteos kiinnostaa. Keskiössä ovat verkon vaarat ja päähenkilöinä tukholmalaiset koulutytöt, tutkiva journalisti sekä kriminologi.


Otava


Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä 
Ruotsalaisen Lundbergin esikoisteos Punainen osoitekirja oli koskettava ja sympaattinen, joten keväällä ilmestyvästä kirjasta on lupa odottaa hyvää. Uutuus kertoo häpeän ja syyllisyyden voittamisesta ja itsensä löytämisestä

Camilla Läckberg: Kultahäkki 
Läckbergin Fjällbacka-sarja on ollut taattua viihdyttävää laatua, joten dekkarikuningattaren itsenäinen teos, psykologinen trilleri Kultahäkki kiinnostaa.

Kate Morton: Kellontekijän tytär
Romaani varkaista ja taiteilijoista. En ole vielä koskaan lukenut Kate Mortonia, mutta olen kuullut hänen kirjoistaan paljon kehuja. Pitäisikö aloittaa tällä?

Ulla-Maija Paavilainen: Hyvä tyttö
1980-luvulle sijoittuva teos aloittaa Paavilaisen lehtimaailmaan sijoittuvan romaanisarjan. Kirja kiinnostaa ennen kaikkea ammattini vuoksi: tykkään lukea toimittajista - ainakin silloin, jos kirjoittajakin on toimittaja.

Veera Salmi: Perhoset veljeni ympärillä
Sisarussarjan kuopus katoaa, eikä koko perhe ole enää entisensä. Tässä kirjassa kiinnostukseni herättää ennen kaikkea sen kaunis nimi.

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta
Ruotsalaisen viestintäalan ammattilaisen omaelämäkerrallinen esikoisromaani, joka kertoo siitä, kun hänen miehensä yllättäen kuolee.

Lori Nelson Spielman: Sanoja sydämestä
Spielmanin aiemmat teokset Kymmenen unelmaani ja Kivi sydämeltä ovat olleet ihanaa luettavaa, joten uutuudelle on kovat odotukset. Kirja kertoo menestyvästä uranaisesta, joka joutuu surun kohdatessa kyseenalaistamaan koko elämänsä.




Bazar


Tomas Gads: Pirulainen 
Uuden kotimaisen dekkarisarjan avausosa sijoittuu Turkuun ja Turun saaristoon. Tykkään lukea kotiseudulle sijoittuvia kirjoja, joten tämä kiinnostaa erityisesti sen vuoksi. Toisaalta kotimaiset uudet dekkaristit ovat nekin aina mielenkiintoisia.

Hideo Yokoyama: 64 
Japanilaisen kirjailijan ensimmäinen suomennettu romaani kertoo tokiolaistytön kidnappauksesta. Kirja on järkälemäinen, noin 750 sivua, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.

D.B. John: Pohjoisen tähti 
Trilleri sijoittuu Pohjois-Koreaan, ja jokin tuossa maassa vain houkuttelee - ainakin lukemaan.

Anne Bert: Annan itseni kuolla 
Ranskalaisen kirjailijan omaelämäkerrallinen teos. Hän sairastui ALSiin, joka johtaa lopulta tukehtumiskuolemaan. Kirjassa hän pohtii kuolemaa. Nainen kuoli lääkäreiden avustamana Belgiassa v. 2017, jossa armokuolema on laillista.



WSOY


Pascal Engman: Patriootit 
Chileläis-ruotsalaisen entisen toimittajan esikoistrilleri on räjäyttänyt pankin Ruotsissa. Kirjaa suositellaan Stieg Larssonin ystäville, joten odotukset ovat kovat.

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista 
Olen lukenut Moriartyn tuotannosta kaksi teosta, ja olen pitänyt molemmista. 

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat
Tanskalainen keksijä murhasi toimittaja Kim Wallin, kun tämä oli juttukeikalla keksijän sukellusveneessä. Kirjan kirjoittajat ovat Kim Wallin vanhemmat.



Tammi


Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet 
Olen pitänyt Schulmanin aikaisemmista dekkareista, joten haluan lukea myös tämän seuraavan. 



S&S 


Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet
Tervon ja Aution teos kertoo Välimeren ylityksessä kadonneista pakolaisista - heistä, jotka eivät koskaan päässeet perille. 



Gummerus


Kim Thuy: Ru
Omaelämäkerrallinen romaani Vietnamista, venepakolaisuudesta ja uudesta elämästä uudessa maassa.

Erin Kelly: Älä jää pimeään 
Brittiläinen Erin Kelly on tuore tulokas psykologisia trillereitä tehtailevien naiskirjailijoiden joukkoon. Kirjan kannessa Clare Mackintosh sanoo, että tämä on kirja, jonka hän olisi halunnut itse kirjoittaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta!

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan 
Moyes on yksi suosikkikirjailijoistani, joten odotan hänen tuoretta teostaan innolla. 

Cecelia Ahern: Lyyralintu 
Ahern puolestaan on pidempiaikainen suosikkini, jonka suosio on tosin ollut osaltani hiukan laskusuunnassa. Ei tätä kuitenkaan lukematta voi jättää. 




Mitä sinä aiot lukea keväällä?

Hanya Yanagihara: Pieni elämä


Neljä pennitöntä opiskelutoveria muuttaa New Yorkiin. Komea Willem haluaa näyttelijäksi, sukkela JB taidemaalariksi ja turhautunut Malcolm arkkitehdiksi. Nelikon keskiössä on säkenöivä, salaperäinen Jude, jonka traumaattinen menneisyys ei jätä ystävyksiä rauhaan. 

Siinä missä rakkaus, menestys ja addiktiot osoittautuvat vuosien mittaan ohimeneviksi ilmiöiksi, pysyttelee Jude sitkeästi kaiken avun ulottumattomissa. 

Tammi, 2017. 945 sivua.
Alkuteos A Little Life, 2015. Suomentanut Arto Schroderus.


Hanya Yanagiharan viime vuonna suomennetusta romaanista Pieni elämä on kirjoitettu niin paljon, että kerron oman mielipiteeni lyhyesti.

En muista vähään aikaan lukeneeni näin ahdistavaa ja kurjuutta täynnä olevaa kirjaa. Pieni elämä on teos, jossa riittää kamalia asioita. Kun luulet, että henkilöillä ei voisi mennä enää huonommin, voit olla varma siitä, että näin kuitenkin tapahtuu.

Jos siis kaipaat kevyttä luettavaa, tämä teos ei ole sinua varten. Kirja on raaka ja brutaali, siinä on masennusta, kipua, väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. En voi olla miettimättä, millaisesta taustasta kirjailija itse tulee, kun kirjassa kuvataan niin epämiellyttäviä tekoja ja asioita. Lukiessani pohdin usein, miksi ihmeessä kiusaan itseäni lukemalla jotain tällaista. Olen vähällä jättää kirjan kesken, mutta jatkan kuitenkin.

Kirjan päähenkilö on Jude - mies, joka haluaa pitää ihmiset hyvin kaukana itsestään. Hän on kokenut lapsuudessaan trauman, tai traumoja, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä hyvin pitkään sen jälkeen. Kirjassa seurataan myös Juden kolmea ystävää: Willemiä, JB:tä ja Malcolmia, mutta kaikki kytkeytyy aina Judeen.

Tarina käynnistyy hieman hitaasti, sillä henkilöitä on paljon, mutta sen jälkeen teksti soljuu eteenpäin. Kirjalla on mittaa, mutta ei koko elämää kovin paljon vähempään voisi saada mahtumaan.

Pieni elämä on raskas, mutta ei suinkaan huono. Vaikka olenkin sitä mieltä, että asia olisi tullut selväksi vähän vähemmilläkin kauheuksilla, on Pieni elämä äärimmäisen taidokkaasti kirjotettu romaani. Se on kuvaus yhdestä pienestä elämästä ja muutamasta muusta siinä sivussa.

Kirja on tarina ystävyydestä ja siinä se onnistuukin mielestäni parhaiten. Juden, Willemin, JB:n ja Malcolmin kasvamista parikymppisistä keski-ikäisiksi on kiinnostavaa seurata - sitä, miten ystävyys muuttuu ja kehittyy vuosien myötä. Ystävykset elävät nyky-yhteiskunnan normeista poikkeavaa elämää: he eivät halua (Malcolmia lukuunottamatta) mennä naimisiin, he eivät halua hankkia lapsia. He ovat tyytyväisiä siihen, että ovat ystäviä, eivätkä välttämättä kaipaa parisuhdetta tai perhettä.

Hanya Yanagihara kertookin Me Naiset -lehden haastattelussa elävänsä itse samalla tavalla ystäviensä kanssa. Hän haluaakin saada kirjallaan ihmiset ajattelemaan myös sitä, miten perhe tänä päivänä määritellään. Kiinnostavaa!

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirjavarkaan tunnustuksia -blogin Riina, jonka mielestä vaikuttavimpia kirjassa olivat ne kohtaukset, jotka kertoivat toiveikkaammista sävyistä. 
  • Kirjamerestä ongittua -blogin Piia, jonka mielestä "kirjailija kuvaa uskottavasti sitä, miten traumatisoitunutkin ihminen pystyy toimimaan päivällä jokseenkin normaalisti, mutta pimeän laskeutuessa ja maailman hiljetessä painajaismaiset muistot heräävät ja ottavat ylivallan." 
  • Tuijata, jolle kirja jätti erittäin voimakkaat jälkijäristykset. 

Jojo Moyes: Elä rohkeasti


”Elä rohkeasti, Clark”, Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa. Nyt Louisa ”Lou” Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, pakkaa mehiläissukkahousunsa, levittää siipensä ja tekee viimein unelmista totta. Hän muuttaa New Yorkiin uuden työn ja elämän perässä mutta yrittää samaan aikaan pitää yllä etäsuhdetta poikaystävänsä kanssa. 

New York huumaa, haastaa, yllättää ja tempaisee Louisan kauas mukavuusalueeltaan. Kaikki ei totisesti mene niin kuin suunnitelmissa – etenkään kun tekee töitä superrikkaiden talossa, joka on täynnä salaisuuksia ja suuria persoonia. Uuden ja vanhan elämän repiessä häntä kahtia Lou joutuu pohtimaan, kummalle puolen Atlanttia oikein kuuluu. Ja kuka todella on Louisa Clark ja mitä hän haluaa?

Gummerus, 2018. 502 sivua. 
Alkuteos Still Me, 2018. Suomentanut Heli Naski. 

Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista. Pidin myös trilogian toisesta osasta Jos olisit tässä, mutta se ei yltänyt avausosan tasolle. Trilogian päätösosa, Elä rohkeasti, on sekin hyvä, mutta ei niin hyvä kuin olisi mahdollista.

Kirjassa seurataan Louisan uutta elämää New Yorkissa. Lou on lähtenyt vuodeksi toteuttamaan unelmaansa ja sanomaan asioille kyllä. Hän työskentelee masennuksesta kärsivän puolalaisnaisen avustajana ja kohtaa haasteita, joissa venyvät sekä hänen moraalinsa että pinnansa. Samaan aikaan Lou elää etäsuhteessa ensihoitaja-Samin kanssa, mutta välimatka on koitua kohtaloksi.

Louisa on kaikessa kohelluksessaan ja persoonallisuudessaan kiinnostava hahmo, eikä tätäkään kirjaa lukiessa tule tylsää. New York tuo kirjaan oman kulmansa ja erottaa sen aiemmista osista. Tarina ei tunnu kahteen aikaisempaan kirjaan verrattuna saman toistamiselta.

Genressään Elä rohkeasti ei kuitenkaan lopulta tarjoa mitään kovin uutta. On romantiikkaa ja suhdesotkuja ja samalla pohditaan hiukan synkempiä asioita, mutta sitäkin aika vähän. Olen perinteisesti pitänyt Jojo Moyesin kirjoissa siitä, että vaikka kirjat ovat viihdettä, on taustalla usein jonkin syvempi ajatus. Tästä kirjasta se tuntuu puuttuvan - kirja on kovin perinteistä chick litiä.

Loun lisäksi kirjassa on paljon muitakin kiinnostavia henkilöhahmoja, mutta valitettavasti pelkät hyvät hahmot eivät aivan täysin kanna viittäsataa sivua. Kirja on ihan hyvä, ja jos se olisi itsenäinen teos, se voisi olla jopa keskimääräistä parempaa chick litiä. Trilogian avaus Kerro minulle hyvää oli kuitenkin niin loistava, että tämäkin jatko-osa tuottaa pienen pettymyksen.

Osa minusta toivoo, ettei loistava ja erilainen Kerro minulle jotain hyvää olisi koskaan saanut jatkoa.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Marraskuun luetut


Kalenteri on ehtinyt jo melkein joulukuun puoliväliin asti, mutta vasta nyt saan aikaiseksi listata marraskuussa lukemani kirjat.

Marraskuu oli kohtalainen lukukuukausi. Lähdin loppukuusta reissuun, joka sisälsi pitkiä mannertenvälisiä lentoja. Kuvittelin että lukisin lennoilla satoja sivuja, mutta todellisuus oli toinen. Taisin lukea menomatkalla 50 sivua.

Kaikkiaan sain luettua marraskuussa viisi kirjaa, joista kaksi kuuntelin äänikirjoina.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (äänikirja)

Tätä kirjaa oli kovasti kehuttu, mutta minä en ehkä ollut ihan täysin oikeaa kohderyhmää. Kirjan kuunteli mielellään, mutta en kokenut sitä niin läheiseksi kuin moni muu oli kokenut. Teos toimi kuitenkin mainiosti äänikirjana ja Pirjo Heikkilän lakoninen lukutyyli sopi tekstiin hienosti. 

★★★



Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Vallinkosken esikoisteos, lähiöromaani Perno Mega City oli huikea lukukokemus ja heittämällä paras marraskuussa lukemani kirja. Olen itse elänyt lapsuuteni Pernossa, jonka elämästä romaani kertoo, joten kirja tuli ehkä siksikin ihan iholle. Tarinan lisäksi myös kieli on kirjassa mielettömän hienoa. Lukekaa tämä!

★★★★★



Jenny Han: To All The Boys I've Loved Before (äänikirja)

Kuuntelin tätä kirjaa lenkkeillessäni ja olihan se nyt kerrassaan ihana. En ole YA-kirjallisuuden suurkuluttaja, mutta romanttiselle teinidraamalle on aina välillä tarvetta. Hymyilin ja nauroin kuunnellessani. Kirja toimi hienosti äänikirjana, erityispisteet lukija Laura Knight-Keatingille. 

★★★★



Laia Jufresa: Umami

Meksikolaiskirjailijan esikoisteos Umami roikkui minulla keskeneräisenä turhan pitkään. Teos kuvaa tavallisten meksikolaisten tavallista elämää. Kirja oli mielenkiintoinen ja henkilöt kiinnostavia, mutta jostain syystä se jäi minulle etäiseksi. 

★★★



Katja Lahti: Lasitehdas

Katja Lahden esikoisteos Lasitehdas oli marraskuun iloinen yllättäjä. Se on yksi parhaista tänä syksynä lukemistani kirjoista, vahva ja vakuuttava kokonaisuus. Kirja on tarina tavallisista ihmisistä, luokkaeroista ja niiden kohtaamisesta. Vakuuttavan tarinan lisäksi myös kieli on kaunista. 

★★★★★