John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

★★★★

Bazar, 2014. 206 sivua. 
Alkuteos The Boy in the Striped Pyjamas, 2006. Suomentanut Laura Beck.

Olin pitkään miettinyt, että tämä kirja pitäisi lukea. Tai katsoa elokuva, kun kaikki sitäkin tuntuivat kehuvan. Kirja kiinnosti, ja tiesin suunnilleen mistä on kyse, mutta silti tarina pääsi yllättämään.

Poika raidallisessa pyjamassa kertoo yhdeksänvuotiaasta Brunosta, jonka isä on saksalainen komendantti. Perhe muuttaa Hitlerin käskystä Auschwitziin, mutta pieni poika ei lainkaan ymmärrä, mitä paikassa tapahtuu. Retkillään Bruno tapaa piikkilanka-aidan takana istuvan puolalaispojan, jonka kanssa hän ystävystyy.

Teos kuvaa hienosti lapsen näkökulmasta jotain, mitä kukaan meistä ei voi todella käsittää. Yhdeksänvuotiaan on mahdoton ymmärtää kauheuksia, joita ympärillä tapahtuu - eikä hän edes tahdo ymmärtää. Toisaalta aidan takana istuu toinen yhdeksänvuotias, joka tietää paljon enemmän ja on kokenut osan siitä, mutta joka hänkään ei ihan kaikkea käsitä.

Kirja on nopealukuinen ja helppo siinä mielessä, että asiat kerrotaan lapsen näkökulmasta. Toisaalta näkökulman valinta tekee asioista koskettavampia ja tavallaan kamalampiakin kuin miltä ne tuntuisivat aikuiskertojan silmin. Auschwitz-tarinoita on tullut luettua paljon, hyviäkin, mutta saksalaisella lapsikertojallaan tämä on omanlaisensa.

Kirja on hyvä, ehdottomasti, mutta ihan en löytänyt siitä sitä kaikkea hehkutusta, jota olen kuullut ja lukenut. Koskettava tarina toki oli ja rankkakin - onnellista loppua harvoissa keskitysleiritarinoissa on.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Nannan kirjakimara -blogin Nanna, jonka mielestä kirjan tekee poikkeuksellisen mielenkiintoiseksi kertojanäkökulma. 
  • Sekaisin kirjoista -blogin Mia, jonka mielestä jotain jäi kirjasta puuttumaan. 
  • Kirjat kansineen -blogin Raili, jonka mielestä kirja on klassikkoainesta.

Hilkka Leväaho: Brandy - persoonan päiväkirja

★★
2006
ISBN 952-5421-36-8
154 s.

 "Että muka koirilla ei ole tunteita? Tai älyä? Tai omanarvontuntoa, ammattiylpeyttä, egoa? PAH! Muista nelijalkaisista en sano mitään, mutta rottweilereilla on ylenpalttisesti kaikkea. Minä olen rottweiler. Minä olen Suuri Persoona. Minä olen Brandy.

 Persoonan päiväkirja on kokoelma poikakoiran ajatuksia ja tuntemuksia elämästään perheessä, jossa mikään ei tunnu sujuvan viisaan lemmikin mielen mukaan. Brandy kuitenkin ymmärtää että tärkeintä elämässä ovat rapsutukset, täysi ruokakuppi - ja rakkaus. Hankalimmat kapulat Brandyn rattaissa ovat Matte, teini-ikäinen sisupussi, ja Pomo, perheen äiti, jotka kaikin keinoin pyrkivät "kasvattamaan" hulivilipennusta salonkikelpoista kotikoiraa."

Nappasin vaihteeksi kirjaston koirahyllystä hiukan kevyempää koiraluettavaa. Takakannen perusteella kirja vaikutti hauskalta ja olihan se sitä - välillä liikaakin. Tekstistä oli yritetty tehdä liian hauska ja lopulta se ei ollutkaan enää kovin hauskaa. Vitsit menivät jo vähän yli.

Koiran näkökulmasta kirjoitettu kirja on kyllä positiivista vaihtelua, varsinkin, kun kirjassa tilanteet ovat jokaiselle koiranomistajalle tuttuja. Ehkä ne ovat kuitenkin turhankin tuttuja: kirjaan oli saatu tungettua kaikki mahdolliset kliseet koiranomistamisen varjopuoliin liittyen. Käsittääkseni kirja perustuu kuitenkin oikeaan elämään ja kaikki henkilötkin ovat oikeita, joten ehkä jokainen koiranomistaja sitten nämä kliseiset varjopuolet joutuu kokemaan.

Kirja oli ihan mukavaa iltalukemista, mutta ei sen enempää. Sataviisikymmentä sivua isohkoa tekstiä olivat riittävät, yhtään enempää en olisi viitsinyt lukea. Ja nytkin olin muutamaan otteeseen jättää kirjan kesken. Kaksi tähteä tuntuu liian paljolta, joten olkoon puolitoista.

 "Viime yönä oli täysikuu tai niin kuin Lauri huijaa, täysjuusto vaikkei kuu juustoa olekaan ja vaikka olisi, niin en minä sitä kuitenkaan saisi syödäkseni ja vaikka saisinkin, niin en jaksaisi ainakaan täyttä, kun se on niin iso. Siis kuu. Kun se on täysi. Ymmärsittekö, minun vatsanikin on rajallinen."