Teos, 2005, 366 sivua. 

Johanna Sinisalo on yksi suosikkikirjailijoistani. Ihailen hänen mielikuvitustaan ja taitoa kirjoittaa toinen toistaan käsittämättömämmistä ja kummallisemmista asioista niin uskottavasti, että lukija melkein uskoo niiden olevan totta.

Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on novellikokoelma, joka koostuu Sinisalon aiemmin julkaisemista ja yhdestä julkaisemattomasta novellista. Novellit on kirjoitettu 80-, 90- ja 2000-luvuilla.

Teemat vaihtelevat, ja novellit ovat keskenään hyvin erilaisia. Sorsapuisto-novellissa päähenkilö tappaa vanhuksen ja joutuu mekaanisten sorsien palvelijaksi. Toisessa novellissa eletään siirtolassa, jonne joutuvat AIDS:iin sairastuneet - ja diilerit. Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt ja Metsän tuttu -novelleissa mennään pidemmälle menneisyyteen, ja ne kertovat hyvin kansantarumaisina siitä, miten naisilla oli taito hallita eläimiä.

Sinisaloon voi aina luottaa. Novellit ovat ehdottomasti laadukkaita ja niitä on ilo lukea. Koska novellit ovat niin monipuolisia, tarjoaa tämä kirja varmasti mielenkiintoista luettavaa hyvin monenlaiselle lukijalle. Itse pidän lähes jokaisesta novellista, mutta suosikikseni voisin nostaa esimerkiksi Me vakuutamme sinut -novellin, jossa mainostoimiston copywriter huomaakin työskentelevänsä jonkin suuremman myytin orjana. Novelli tuo minulle tyyliltään mieleen Sinisalon esikoisteoksen ja Finlandia-palkitun kirjan Ennen päivänlaskua ei voi, joka on mielettömän hyvä.

Vaikka tekstit ovat paikoitellen jopa yli 30 vuotta vanhoja, ovat ne kestäneet hyvin aikaa. Kaikkia kirjan novelleja yhdistää se, että niissä on jotain kummallista, jotain häiritsevää, kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää. Kuten kirjan takakannessa sanotaan: "Näiden novellien lukemisen jälkeen ei mitään - ei edes itseä - voi katsoa enää niin kuin ennen, sillä kaikki mihin uskomme saattaakin olla häiritsevästi toisin."

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

2005
ISBN 978-951-1-21608-7
149 s.

"Jokaisella rakastuneella parilla on Aasiansa, ja jokaisella rakkauden vaiheella on omat maanosansa. Oona ja Alex käyvät niistä jokaisessa. Pienessä Grönlannissakin ennen pudottautumistaan suurelle ja lopulliselle Antarktikselle. Jo suhteen alussa Oona ajattelee, että maanosia pitäisi olla enemmän. Myös Issaarian, Ormakin ja Umarlian pitäisi olla olemassa, että rakkaudet kestäisivät vähän kauemmin."

Anja Snellmanin Rakkauden maanosat tarttui kirjastosta käteen sen perusteella, että olin pitänyt Snellmanin Lemmikkikaupan tytöistä. Pokkari houkutteli pienuudellaan ja ohuudellaan - sen voisi hyvin napata mukaan mihin vain. Lisäksi aihe oli kiinnostava. Rakkauden ja parisuhteen vaiheiden kuvaaminen maanosina kuulosti niin kummalliselta, että teemaan oli pakko tutustua paremmin.

Epäilyksistäni huolimatta rakkauden kuvaaminen maanosina toimikin paremmin kuin hyvin. Snellman osaa hienosti löytää kytkökset maanosien ja parisuhteen eri vaiheiden ja tunnetilojen välillä. Tarina kulkee Oonan ja Alexin parisuhteen mukana ja etenee heidän kanssaan maanosasta toiseen. Tarinaa kerrotaan Oonan näkökulmasta ja lukija pystyy hyvin aistimaan Oonan ja Alexin rakkauden maanosat.

Olen vasta päälle parikymppinen, minulla ei ole lapsia enkä ole edes naimisissa. Siksi osa kirjan asioista tuntuu minulle vielä jokseenkin vierailta. Osa on kuitenkin tuttua ja loputkin pystyn hyvin ymmärtämään. Siksi uskallankin sanoa, että Snellman onnistuu kuvauksessaan mainiosta. Toki jokainen ihminen kokee asiat omalla tavallaan ja tiettyjä kirjan pätkiä leimaa jonkinlainen naiivius, mutta niinhän se on, mehän olemme naiiveja. Varsinkin juuri rakastuttuamme, Aasiassa.

suom. Martti Puukko
2005
ISBN 952-471-488-4
192 s.

"Puolalaisen Tadeusz Borowskin keskitysleirikertomukset sukeltavat leirin arkipäivään ja rutiineihin. Vangit syövät, työskentelevät, nukkuvat ja rakastuvat toisiinsa muutaman sadan metrin päässä paikasta, jossa toisia vankeja systemaattisesti murhataan. Henkiinjäämisen halu voittaa myötätunnon, normaalin ja epänormaalin raja häilyy, kunnes lopulta katoaa kokonaan. Borowski tietää mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään kestääkseen kestämättömän ja selviytyäkseen mahdottomasta. Tämä kirja ei ole ainoastaan merkkiteos, vaan myös julma muistutus siitä, millaiseen epäinhimillisyyteen me ihmiset kykenemme."

Vierailin itse Auschwitz-Birkenaussa marraskuussa. Vaikka oli nähnyt kuvia ja videoita ja kuullut kaikenlaisia tarinoita kamalista oloista, oli kokemus järkyttävä ja tietysti omalla tavallaan hyvin vaikuttava. Kotiin päästyäni paloin halusta tietää lisää, vaikka tavallaan en olisi halunnutkaan tietää. Käsiin sattui kirjastossa Auschwitzista selvinneen Borowskin teos, joka koostuu kahdestatoista novellista.

Kirjan novellit ovat osittain erillisiä ja osittain ne kytkeytyvät toisiinsa. Joku on kirje ja tuntuu hyvin todelliselta. Teos luokitellaan proosaksi, mutta olisi kiinnostava tietää, miten pitkälti novellit perustuvat tositapahtumiin. Onko minäkertoja itse Borowski?

Novelleissa seurataan keskitysleirin päivittäistä elämää. Leirin pitkäaikaiset vangit purkavat vaunuja, jotka tuovat sadoittain ihmisiä, joiden on määrä päätyä suoraan kaasukammioon. Vangit tekevät töitä ja käyvät keskenään kauppaa, elävät niin kuin keskitysleirillä on elettävä.

Itse koin Auschwitzissa käymisen hyvin ahdistavana. Tarinat konkretisoituivat ja pystyin melkein aistimaan sen, minkälaista kauhua ihmiset olivat leireillä kokeneet.

Kun luin Borowskin teoksen, tunteet olivat ristiriitaiset. Teoksesta välittyivät myös ne kamaluudet, mutta suurin osa tekstistä oli sellaista, että aloin oikeasti miettimään, että eikö siellä ollutkaan niin kamalaa. Borowski kirjoittaa vangeille järjestetyistä konserteista ja siitä, miten he saivat paketteja ja ruokaa kotoaan. Tunnelma kirjassa ei ollut lainkaan niin masentunut, ahdistunut ja negatiivinen, kuin olisi voinut olettaa.

Tulinkin siihen tulokseen, että tämä on ollut Borowskin ja myös muiden leirillä olleiden keino käsitellä vaikeaa asiaa. He ovat pyrkineet elämään mahdollisimman normaalisti ja leiriltä selvinnyt Borowski on halunnut kertoa asioista niin kuin ne eivät olisi olleet aivan yhtä kamalia kuin todellisuudessa. Ehkä hän ei ole halunnut järkyttää perhettään tai ehkä hän on vain halunnut unohtaa kokemansa kauhut.

Vaikka olen sitä mieltä, että kirjassa yritetään jonkin verran piilotella kamalia asioita, kerrotaan siinä paikoitellen myös hyvin suoraan, mitä julmuuksia Auschwitzissa tapahtui. Teos ei missään tapauksessa ole miellyttävää luettavaa, eikä ainakaan omalla kohdallani sopinut iltalukemiseksi. Painajaiset olivat taatut.

Tuntuu väärältä antaa tähtiä tällaiselle teokselle, joten en niitä anna. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen kuitenkin lukemaan.

The Intimate Adventures of a London Call GirlBazar 2005
ISBN 9519107878
348 s.

"Olen huora, siinä fakta numero yksi. En vedätä. En käytä sanaa synonyyminä sille, että tekisin toimistotyötä tai puhkisin uusmediassa. Moni ystäväni sanoisi, että vuoden pätkätyö tai myyntihommiin päätyminen on yhtä kuin prostituutio. Ei pidä paikkansa. Tiedän tämän, koska olen tehnyt sekä pätkää että nainut rahasta, eikä näissä kahdessa ole mitään samaa. Ei liikuta edes samalla planeetalla. Nämä kaksi ovat kuin eri aurinkokunnista. Fakta numero kaksi on se, että asun Lontoossa."

Puhelintytön salaiset seikkailut on Bellen päiväkirja hänen työstään prostituoituna. Akateemisesti koulutettu Belle ei saa itseään tyydyttäviä oman alan töitä, joten sattuman kautta hän ilmoittautuu Lontoolaisen välitystoimiston listoille. Keikkaa tulee riittävästi ja Belle huomaa, että työssä on oikeastaan etunsa.

Puhelintytön päiväkirjoja julkaistiin alun perin blogina ja Belle de Jour on kirjoittajan salanimi. Kirjan julkaisun jälkeen tekijän henkilöllisyys paljastai ja myöhemmin tämän ja kirjan jatko-osan pohjalta on tehty myös Suomessakin esitetty tv-sarja Puhelintytön päiväkirjat.

Kirjaa lukiessa en vielä tiennyt, että kirjailijan henkilöllisyys on oikeasti paljastanut. En myöskään tiennyt, että blogi on oikeasti olemassa. Kirjassa oli jokseenkin selkeä juoni, joten oli vaikea kuvitella, että tekstit olisivat olleet alkujaan blogitekstejä. Voi tietysti olla, että niitä on muokattu paljonkin ennen julkaisua.

Varsin suorasukaisesti kirjoitettu kirja puhuu prostituoidun työstä kursailematta. Bellen omaa elämää valotetaan melko vähän, mikä tietysti on aivan ymmärrettävää. Kun en lukiessani ollut aivan varma siitä, ovatko tapahtumat ja niiden kertoja todellisia, niihin suhtautui kevyemmin. Myös tv-sarjassa tapahtumien esitystapa oli hyvin humoristinen. Ja itse asiassa, en ole vieläkään varma siitä, ovatko tapahtumat totta. Jos ne ovat, kirja on tavallaan mielenkiintoinen juuri sen vuoksi, miten erilaisia asiakkaita ja tehtäviä lontoolainen prostituoitu joutuu kohtaamaan. Ja etenkin siksi, miten kyseinen prostituoitu tilanteisiin suhtautuu. Jos tarinat taas ovat keksittyjä, no, se vie vähän pohjan koko kirjalta.

Erilaisuudellaan Puhelintytön salaiset seikkailut saa juuri ja juuri kolme tähteä.

IL: Puhelintytön päiväkirja -bloggaaja astui julkisuuteen

At First Sight
2005
suom. Terhi Kuusisto
ISBN 978-951-0-37225-8
329 s.

"Kun newyorkilainen tiedetoimittaja kohtaa viehättävän kirjastonhoitajan Etelä-Carolinan pikkukaupungissa, hän tuskin tietää, mihin yllättävä romanssi johtaa. Jo muutamaa kuukautta myöhemmin Jeremy Marsh huomaa olevansa Boone Creekin uusi asukas, häitä valmisteleva hullaantunut sulhanen ja esikoistaan odottava epävarma isä. Alkamassa on uusi elämä, jonka keskipisteessä on Lexie Darnell, Jeremyn tuore morsian. 

Jeremy ja Lexie valmistautuvat yhteiseen tulevaisuudeen suurin odotuksin, mutta kaikki eivät katso parin onnea pelkästään hyvällä. Pian epäilyksen siemen hiipii myös rakastuneen kaksikon mieliin. Kuinka luottaa ihmiseen, jonka menneisyydestä tietää vain vähän? Onko rakkaus ensi silmäyksellä sittenkään mahdollista?"

Olen lukenut Sparksin romaaneja aiemmin ja pitänyt niistä kovasti. Romantiikkaa on aina ollut riittämiin, juonet ehkä vähän kliseisiä, mutta silti toimivia. Tyyli on ollut ehkä hiukan viimeistelemätöntä: kirjoitusvirheitä ja huonoja lauseita, jotka tosin voi varmasti laittaa suomentajan piikkiin.

Nyt petyin. Vaikka aiemmin lukemissanikin Sparksin kirjoissa on paikoitellen ollut paljon surua ja murhetta, oli tämä kirja kyllä jotain todella surullista ja masentavaa. Monta kertaa jouduin keskeyttämään lukemisen, kun aloin itse tulla vain turhan huonolle tuulelle. Riitoja, epäilyksiä, pelkoja ja ihan rehellistä ja tuskallista surua. Mahtuihan mukaan iloakin - ja romantiikkaa, mutta kovin vähän.

Juoni sinänsä oli ihan toimiva. Se tosin jakautui hieman kahtia. Kirjan alkupuoliskolla käsiteltiin takakannessakin esiteltyä teemaa kun taas loppupuoliskolla siitä oltiin päästy jo ylitse ja mieltä kaiversivat ihan toisenlaiset asiat. Kirjan henkilötkin olivat ihan okei, joten ei teosta sinänsä voi moittiakaan. Ei se missään nimessä ollut huono, mutta ei kovin hyvääkään fiilistä jättänyt. Jokin siinä ei minuun vain tällä kertaa uponnut.

2005
Tammi
ISBN 951-31-3386-9
345 s.

"Jorvin sairaalaan tuodaan pahasti viillelty vähäpukeinen nainen. Maria Kallion epäilykset kytköksestä maksullisen seksin maailmaan heräävät kunnolla seuraavana pävänä, kun tunnettu prostituoitu murhataan suorassa televisiolähetyksessä.

Lulu Nightingale on tarjonnut seksipalveluja Rivo Satakieli -studiossaan, jonka asiakkaisiin lukeutuu myös yhteiskunnan nokkahenkilöitä.

Maria Kallion ja hänen alaistensa tutkimuksia haittaa reviiritaistelu keskusrikospoliisin alamaailmaoperaation kanssa. Kaiken lisäksi henkirikoksia tulee lisää. Maria Kallion elämää ei tee helpommaksi myöskään se, että hänen aviomiehensä Antti viihtyy liiankin hyvin työpaikallaan Vaasassa.

Leena Lehtolaisen Rivo Satakieli on vastustamattomasti mukaansa imaiseva jännityskertomus ajankohtaisista ja poliittisesti arkaluonteisista kysymyksistä. Se on myös dramaattinen ja uskalias tarina ihmisen yöpuolesta ja maksullisen seksin maailmasta, jossa Maria Kalliokin joutuu elämänsä pinteeseen."