Belle de Jour: Puhelintytön salaiset seikkailut

16.12

The Intimate Adventures of a London Call GirlBazar 2005
ISBN 9519107878
348 s.

"Olen huora, siinä fakta numero yksi. En vedätä. En käytä sanaa synonyyminä sille, että tekisin toimistotyötä tai puhkisin uusmediassa. Moni ystäväni sanoisi, että vuoden pätkätyö tai myyntihommiin päätyminen on yhtä kuin prostituutio. Ei pidä paikkansa. Tiedän tämän, koska olen tehnyt sekä pätkää että nainut rahasta, eikä näissä kahdessa ole mitään samaa. Ei liikuta edes samalla planeetalla. Nämä kaksi ovat kuin eri aurinkokunnista. Fakta numero kaksi on se, että asun Lontoossa."


Puhelintytön salaiset seikkailut on Bellen päiväkirja hänen työstään prostituoituna. Akateemisesti koulutettu Belle ei saa itseään tyydyttäviä oman alan töitä, joten sattuman kautta hän ilmoittautuu Lontoolaisen välitystoimiston listoille. Keikkaa tulee riittävästi ja Belle huomaa, että työssä on oikeastaan etunsa.

Puhelintytön päiväkirjoja julkaistiin alun perin blogina ja Belle de Jour on kirjoittajan salanimi. Kirjan julkaisun jälkeen tekijän henkilöllisyys paljastai ja myöhemmin tämän ja kirjan jatko-osan pohjalta on tehty myös Suomessakin esitetty tv-sarja Puhelintytön päiväkirjat.

Kirjaa lukiessa en vielä tiennyt, että kirjailijan henkilöllisyys on oikeasti paljastanut. En myöskään tiennyt, että blogi on oikeasti olemassa. Kirjassa oli jokseenkin selkeä juoni, joten oli vaikea kuvitella, että tekstit olisivat olleet alkujaan blogitekstejä. Voi tietysti olla, että niitä on muokattu paljonkin ennen julkaisua.

Varsin suorasukaisesti kirjoitettu kirja puhuu prostituoidun työstä kursailematta. Bellen omaa elämää valotetaan melko vähän, mikä tietysti on aivan ymmärrettävää. Kun en lukiessani ollut aivan varma siitä, ovatko tapahtumat ja niiden kertoja todellisia, niihin suhtautui kevyemmin. Myös tv-sarjassa tapahtumien esitystapa oli hyvin humoristinen. Ja itse asiassa, en ole vieläkään varma siitä, ovatko tapahtumat totta. Jos ne ovat, kirja on tavallaan mielenkiintoinen juuri sen vuoksi, miten erilaisia asiakkaita ja tehtäviä lontoolainen prostituoitu joutuu kohtaamaan. Ja etenkin siksi, miten kyseinen prostituoitu tilanteisiin suhtautuu. Jos tarinat taas ovat keksittyjä, no, se vie vähän pohjan koko kirjalta.

Erilaisuudellaan Puhelintytön salaiset seikkailut saa juuri ja juuri kolme tähteä.

IL: Puhelintytön päiväkirja -bloggaaja astui julkisuuteen

You Might Also Like

0 comments