David Duchovny: Pyhä lehmä


Mitä tapahtuu, kun Elsie-lehmälle paljastuu totuus tehotuotannosta? Elämä heittää häränpyllyä ja alkaa pakomatkan suunnittelu.

Like, 2016, 207 sivua. 
Alkuteos Holy Cow, 2015. Suomentanut Ilkka Salmenpohja. 

Elsie on ihan tavallinen lehmä. Hän on kolmevuotias ja asuu tilalla yhdessä muiden lehmien ja maatilan eläinten kanssa. Elsien elämä on tavallista: on aamulypsy, laidntamista, iltalypsy, iltasatu ja uni.

Kunnes koittaa suuren paljastuksen päivä.

Elsie ja hänen ystävänsä Mallory päättävät lähteä moikkaamaan sonneja. He karkaavat aitauksestaan ja epäonnisen sattumuksen ansiosta Elsie saa tietää totuuden siitä, mitä lehmille lopulta tapahtuu. Ne syödään. Sitä kohtaloa Elsie ei halua, joten hän päättää paeta. Kohteena on Intia, sillä siellä lehmä on pyhä. Matkalle mukaan tuppautuvat sika Salom ja kalkkuna Tom.

Nokkava kalkkuna näytti iskevän silmää ja alkoi sitten nakuttaa kännykkää kiihkeästi kuin koulutyttö pulpettinsa piilossa. Ei aikaakaan, kun hän oli loihtinut esiin säätiedot, reittiohjeet ja Uber-taksipalvelun. Lopuksi hän vielä näytti, miten kännykkää voi käyttää Siri-puheentunnistusohjelman avulla. Nielaisin ja yritin peittää riemuni. 

Kuulostaako erikoiselta? Sitä kirja todella on, mutta tarjoaakin omituisuutensa vuoksi hauskaa vaihtelua vakavampien romanien väliin. Minulla kesti hetken ennen kuin pystyin uppoutumaan lehmän mielenmaisemaan ja ylipäätään sulattamaan sen, että päähenkilö on lehmä. Kun onnistuin tässä, kirja imaisi mukaansa ja sen luki nopeasti.

Pyhä lehmä on kirjoitettu niin kuin kirja olisi Elsie-lehmän kirjoittama. Välillä hän käy kirjassa sananvaihtoa kustannustoimittajansa kanssa, välillä teksti taas etenee elokuvakäsikirjoituksen muodossa - sillä pitäähän tällaisesta reissusta nyt Hollywood-elokuva tehdä. Tarina ei ole missään määrin uskottava, mutta ei tarvitsekaan.

Kirja onnistuu olemaan hauska, ainakin suurimman osan ajasta. Teksti on ajoittain hyvinkin hulvatonta ja kieltä käytetään hienosti. Suomentaja Ilkka Salmenpohja on tehnyt hyvää työtä!

Mistä löytäisin lentokoneen? Kaupungista. Miten pitkä matka kaupunkiin on? Noin kahdeksankymmentä kilometriä. Se on kävelymatka. Jos pääsisin kaupunkiin, löytäisin lentokentän, jos pääsisin lentokentälle, löytäisin Intiaan lähtevän lentokoneen, ja jos löytäisin Intiaan lähtevän koneen, hyppäisin sen kyytiin. Tiedostin, että suunnitelmassa oli monta jos-sanaa, mutta se ei suinkaan ollut mahdoton. 

Hauskuuden ja villin tarinan lisäksi lehmän suhun on ujutettu myös viisauksia. Kirjassa muistutetaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Toisaalta siinä todetaan, että aina kun jätämme jotain taaksemme, se tuntuu arvokkaammalta kuin koskaan aiemmin. Samalla kirja saa ajattelemaan ihmisen ja eläimen suhdetta ja ehkä myös sitä, mitä lehmien (ja muiden eläinten) päässä oikeasti liikkuu. Tuntui vähän väärältä syödä grillimakkaraa samalla, kun luki tätä kirjaa...

Minä, minä en ole enää mykkä laumasielu. Olen lehmä, jolla on asiaa.

Kirjan kirjoittaja David Duchovny on tuttu Salaisista kansioista, Californicationista ja lukuisista elokuvarooleista.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Sivutiellä-blogin Sirri, jossa kirja herätti monenlaisia ajatuksia. 
  • Hurja Hassu Lukija -blogin Jassu, jonka mielestä teos oli oivaltava ja ihan viihdyttävä. 
  • Donna mobilen kirjat -blogin Leena, jonka mielestä kirja oli pitkitetty vitsi. 

Serena Valentino: Noidan peili, pahan kuningattaren tarina


"Tarina kuvankauniista Lumikista ja kateuden sokaisemasta äitipuolesta on kerrottu sadat kerrat. Ajan myötä kertomukseen on kietoutunut uusia säikeitä, mutta jokaisessa versiossa ilkeän kuningattaren viha uhkaa viattoman tytön henkeä. 
Harvemmin on kuultu siitä, miksi kuningattaresta tuli paha. Ehkä kuningatar oli kirottu jo syntyessään, eikä kyennyt rakastamaan ketään aidosti? Kenties hän vihasi Lumikkia, koska tytön näkeminen sai kuninkaan muistamaan rakkaan, kuolleen vaimonsa?"

Sanoma, 2016, 223 sivua.
Alkuteos Fairest of All, Tale of the Wicked Queen, 2009. Suomentanut Tanja Falk. 


Olen satufani. Luen vanhoja satuja ja tykkään satujen muunnelmista. Lempparini Netflixissä on tällä hetkellä Olipa kerran, jossa vanhojen satujen ja satuhahmojen pohjalta kehitellään uutta tarinaa. Siinä ovat pääosissa Lumikki ja hänen ilkeä äitipuolensa - aivan kuin myös tässä Serena Valentinon Noidan peilissä.

Noidan peilin tarina alkaa siitä, kun Lumikin ilkeä äitipuoli on menossa naimisiin Lumikin isän, kuninkaan kanssa. Kaikki on hyvin. Lumikki on pieni tyttö, ja hänen äitipuolensa, kuningatar, rakastaa häntä. Kuningatar pitää Lumikkia omana tyttärenään, käy hänen kanssaan poimimassa kukkia, kertoo Lumikille tämän oikeasta äidistä... Kuningatar on oikea ihanne-äitipuoli, kunnes jotain tapahtuu.

Noidan peili kertoo siis siitä, miten pahasta kuningattaresta tuli paha. Kirja on luokiteltu meidän kirjastossamme nuorten aikuisten kirjallisuudeksi, jossain ilmeisesti myös nuortenkirjallisuudeksi. Tarina on kirjoitettu perinteiseen sadun tyyliin, joten se sopii luettavaksi kaikille saduista pitäville iästä riippumatta. Tarinana Noidan peili on ihan kelpo, ja tarjoaa yhden, inhimillisen selityksen sille, miksi kuningattaresta tuli sellainen kuin perinteisessä Lumikki-sadussa on totuttu näkemään.

Aivan orjallisesti Noidan peili ei esikuva-satuaan noudata, vaan kaavoja rikotaan varsinkin lopussa.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 7. kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: