Trevor Noah: Laiton lapsi


Atena, 2020. 358 sivua. 
Alkuteos Born A Crime. Stories from a South African Childhood, 2016. Suomentanut Jaana Iso-Markku.

Trevor Noahin omaelämäkerta Laiton lapsi - värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa on yksi parhaita viime aikoina lukemiani kirjoja. Teos on vaikuttava, mielenkiintoinen, tärkeä, avartava, todella taitavasti kirjoitettu, surullinen, hauska, kamala, järkyttävä, toiveikas ja täynnä rakkautta.

Nykyään Yhdysvalloissa asuva, koomikkona ja juontajana työskentelevä Trevor Noah oli minulle täysin tuntematon henkilö, mutta valitsin kirjan luettavakseni jo kesän kirjakatalogia selaillessani. Teoksen kuvaus vaikutti kiinnostavalta, ja kun matkustin viime vuonna Etelä-Afrikassa, halusin oppia maasta lisää. Vasta myöhemmin selvisi, että kirjailijahan on The Daily Show'n juontajana varsin tunnettu tyyppi.

Laiton lapsi kertoo Trevor Noahin lapsuudesta ja nuoruudesta Etelä-Afrikassa. Noahin elämä alkaa rikoksesta, kun hän syntyy valkoisen isän ja mustan äidin lapseksi. Eletään apartheidin aikaa ja rotujen sekoittamisesta saattaa saada jopa viisi vuotta vankeutta.

Noah kirjoittaa apartheidista konkreettisesti, henkilökohtaisesti ja ymmärrettävästi. Hän kertoo siitä, millaista on elää värillisenä lapsena, kun ei voi liikkua ulkona julkisesti äitinsä eikä isänsä kanssa. Myöhemmin Noahin on vaikea löytää paikkaansa, koska hän on ulkoisesti värillinen, mutta kasvanut mustien kanssa. Toisaalta hän tulee hyvin toimeen valkoisten kanssa, koska hänen isänsä on valkoinen.

H.A. Jackin alakoulu sai minut tajuamaan, että olen musta. Ennen sitä välituntia minun ei ollut tarvinnut kertaakaan valita, mutta kun minut sitten pakotettiin valitsemaan, valitsin mustan. Maailma näki minut värillisenä, mutta minä en elänyt elämääni katsellen itseäni. Minä elin elämääni katsellen muita ihmisiä. Minä näin itseni samanlaisena kuin ympärillä olevat ihmiset, ja ympärilläni olevat ihmiset olivat mustia. 
--
Mustien lasten seurassa en koko ajan yrittänyt olla. Mustien lasten seurassa minä vain olin. 

Trevor Noah kirjoittaa elämästään rehellisesti ja avoimesti. Hän kertoo siitä, miten värillisenä sai etuoikeuksia jopa omassa perheessään, jonka muut jäsenet olivat mustia. Noah kirjoittaa siitä, miten ajautui tekemään pikkurikoksia ja auttaa ymmärtämään sitä, miksi niin usein käy.

Jos ohi kulkee narkkari, joka kantaa laatikollista Corn Flakes -pakkauksia, jotka hän on varastanut supermarketin lastauslaiturilta, köyhä äiti ei ajattele: Minä tuen rikollisuutta, jos ostan nämä maissihiutaleet. Ei. Hän ajattelee: Perheeni tarvitsee ruokaa ja tällä tyypillä on maissihiutaleita, ja hän ostaa maissihiutaleet. 
--
Outoa kyllä, niinä kahtena vuotena, jolloin olimme hämärähommiamme harrastaneet, en ollut koskaan ajatellut sen olevan rikollista toimintaa. Aivan vilpittömästi olin ajatellut, ettei siinä ollut mitään pahaa. Ne ovat vain jonkun löytämiä tavaroita. Valkoisilla on vakuutukset. Mikä tahansa perustelu kävi. Me teemme usein toisille ihmisille kauheita asioita, koska emme näe niitä ihmisiä, joihin tekomme vaikuttaa. Emme näe heidän kasvojaan. Emme näe heitä ihmisinä. 

Kirjan teemat ovat vaikeita ja vakavia, vaikka niin kovin monelle arkipäivää. Puhutaan rasismista, äidin väkivaltaisesta parisuhteesta ja lapsiakin lyövästä isäpuolesta. Noah kirjoittaa oman tarinansa lomaan laajempaa yhteiskunnallista asiaa rotuerottelusta ja rakenteellisesta rasismista. Vaikka aihe on painava ja vakava, ei kirja ole raskas. Trevor Noah kirjoittaa valtavan taidokasta, värikästä ja humoristista tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Kevyehkö teksti ei vie uskottavuutta, ja toimii hyvin, sillä ainakaan tyyli ei karkoita lukijaa. Myös Noahkin koomikkotausta nousee esiin: vaikka kirjassa on paljon ikäviä asioita ja paljon surua, on siinä myös hauskuutta ja iloa.

Lisäksi Laiton lapsi on täynnä toivoa ja rakkautta. Ehkä yksi kirjan hienoimmista teemoista on Trevor Noahin ja hänen äitinsä suhde. Noahin äiti on päättäväinen ja itsenäinen nainen, kapinallinen ja hyvin uskonnollinen. Äiti kurittaa Noahia, rakkaudesta, mutta taistelee viimeiseen saakka poikansa puolesta. Äiti on kirjassa hyvin oleellisessa roolissa, ja Noah kirjoittaa hänestä valtavan kauniisti. Tekstistä läpi kirjan paistaa äärimmäinen kunnioitus äitiä kohtaan.

Kovin monet mustat olivat sisäistäneet apartheidin logiikan ja ottaneet sen omakseen. Miksi opettaa mustalle lapselle valkoisten ihmisten juttuja? Naapureilla ja sukulaisilla oli tapana kiusata äitiä kysymyksillä. "Miksi teet kaiken tämän? Miksi näytät hänelle maailman, kun hän ei koskaan tule lähtemään ghetosta?"
"Siksi että", äiti vastasi aina, "vaikka hän ei koskaan lähtisi ghetosta, hän tietää, että ghetto ei ole koko maailma. Vaikka tämä olisi ainoa saavutukseni, olen tehnyt tarpeeksi."

Laiton lapsi on yksi niistä kirjoista, joista haluaisin kertoa kaiken. On kuitenkin parempi, että en kerro, jotta saatte lukea sen itse. Tämä kirja nimittäin todellakin kannattaa lukea.

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin:
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
7. Kirjassa rikotaan lakia
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
45. Esikoiskirja
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Lukupino-blogin Simo, joka pitää kirjaa arvokkaana ymmärtämisen työkaluna, mutta suosittelee kirjaa myös muista syistä. 
  • Mitä luimme kerran -blogin Laura, jonka mielestä kirjassa kaikkein hienointa on äidin ja pojan suhde. 
  • Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martin, joka sanoo, ettei tämän kirjan kanssa tule tylsää. 

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee


Like, 2020. 423 sivua. 
Äänikirja 10 h 14 min, lukija Outi Vuoriranta. 

Jenni Multisillan esikoisteos Yksi teistä kuolee on psykologinen trilleri, jossa kymmenen vuotta sitten tapahtuneet asiat nousevat jälleen pintaan. Kolmen teinitytön vaarallinen laidutuskilpailu johti tuolloin tragediaan, jota ei koskaan selvitetty kunnolla.

Aikuiseksi kasvanut ja fitness-uralla menestynyt Saara joutuu palaamaan teini-ikänsä maisemiin vetämään joogaretriittiä, mutta menneisyyden tapahtumat eivät ole jättäneet Saaraa rauhaan. Kun vanhat haavat on revitty auki, haluaa Saara selvittää, mitä kymmenen vuotta sitten todella tapahtui.

Yksi teistä kuolee on lupaava esikoisteos. Se käsittelee kiinnostavan tuoreita teemoja, fitnessiä ja laihduttamista, jotka eivät ole kokemukseni mukaan kirjallisuudessa kovin yleisiä. Kirjan jännitys rakentuu psykologisista elementeistä ja ripauksesta yliluonnollisuutta, ja kirja on psykologisena trillerinä toimiva. Pidin erityisesti Luurämeen tunnelmasta - miten osuva miljöö tällaiselle psykologiselle trillerille.

Tarina oli yllättävä ja lukijaa johdettiin harhaan, niin kuin kuuluukin. Jonkin verran teini-ikäisten henkilöiden elämänmenon kuvaus tosin tökki - tarina ehkä junnasi ajoittain hieman paikoillaan.

Eniten minua kuitenkin harmittaa, että kuuntelin teoksen äänikirjana. Formaatti ei nimittäin mielestäni anna kirjalle oikeutta. Yksi teistä kuolee on varmasti oikein mainio psykologinen trilleri, mutta ainakaan minulle se ei kuunneltuna toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi teistä kuolee etenee useissa aikatasoissa ja siihen liittyivät myös äänikirjan ongelmat. Vaikka aikatasojen vaihdot mainittiin aina päivämäärä kertomalla, en silti aina tiennyt, mistä on kyse.  Kuunnellessa itse asiassa luulin, että kirjassa on vain kaksi aikatasoa: menneisyys vuodessa 2005, jolloin tytöt ovat teini-ikäisiä, ja nykyhetki vuodessa 2015. Ne ovatkin kirjan perusaikatasot, mutta lisäksi on muutamia muita pätkiä, joiden eroavaisuutta nykyhetken osuuksiin en kuunnellessa lainkaan ymmärtänyt. Kun selailin kirjaa jälkikäteen paperiversiona, huomasin, että ne oli painettu kursivoidulla fontilla, joten lukiessa ne olisivat erottuneet selvästi. Nämä osuudet olivat myös juonen kannalta aika oleellisia enkä kuunneltuna ymmärtänyt edes kirjan loppuratkaisua.

Kokonaisuutena Yksi teistä kuolee oli siis kiinnostava avaus, mutta lukuformaattini tällä kertaa totaalisen väärä. Olisi hienoa, jos äänikirjoissa pystyttäisiin paremmin tuomaan esille aikatasojen ja kertojien vaihdokset, joita painetussa tekstissä on helppo korostaa esimerkiksi fonttia muuttamalla.

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin:
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
13. Kirjassa eksytään
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
45. Esikoiskirja
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

-

Kirjan on lukenut myös muun muassa: 


  • Kirsin kirjanurkka -blogin Kirsi, joka kuvailee kirjaa mielenkiintoiseksi esikoisromaaniksi.

Inga Magga: Varjonyrkkeilijä


Like, 2020. 359 sivua. 

Huh, mikä kirja. En olisi todennäköisesti itse koskaan valinnut luettavakseni Varjonyrkkeilijää, mutta olen iloinen, että se päätyi lukupiirikirjaksemme. Teos oli nimittäin huikean vaikuttava, eikä todellakaan jättänyt kylmäksi.

Varjonyrkkeilijä kertoo Lolasta ja hänen tiestään nyrkkeilyn parissa. Lola aloittaa lajin teini-ikäisenä ja haluaa ottelemaan, vaikkei hänen valmentajansa Barre heti näekään tytössä potentiaalia.

Mitä minä edes tekisin käsilläni, jos en saisi nyrkkeillä? Käteni ojentuivat luontevasti suoriin ja taipuivat koukkuihin. Kehoni etsi uupumiseen asti rajojaan. Minä rakastin nyrkkeilyssä tismalleen samoja asioita, joita vihasin, lajin vaikeutta, vaaraa ja vaativuutta. Ilman niitä tunsin liian vähän, mutta niiden äärellä liikaa. 

Varjonyrkkeilijän kantava teema on valmentajan ja valmennettavan suhde. Millainen on valmentajan valta ja mihin kaikkeen se voi johtaa. Miten helposti lähdetään väärälle polulle, ja miten hankalaa oppilaan on poistua tilanteesta, tai edes ymmärtää mikä on oikein ja väärin, kun valmentajaa arvostaa ehkä eniten maailmassa.

Teos etenee kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä Lola on jo aikuinen ja vetää taidegrafiikkakurssia, jolle osallistuu valmentaja-Barren tytär Rebekka. Lola joutuu kohtaamaan kaikki vanhat muistot, kun näkee koko ajan edessään Barren tyttären. Kirjan alkupuoliskolla keskitytään Lolaan ja loppupuoliskolla Rebekkaan. Rebekka yrittää nyrkkeillä ja samanaikaisesti pyristellä irti isänsä rakastavasta mutta hyvin hallitsevasta otteesta.

Varjonyrkkeilijä on vahvimmillaan kirjan alkupuoliskolla, joka on huiman vaikuttava. Kirjailija on luonut tarinaan todella vahvan tunnelman - vaikkakin hyvin epämiellyttävän. Teksti on painavaa ja teemat vakavia: seksuaalista hyväksikäyttöä, valtaa ja aseman väärinkäyttöä.

Toisella puoliskolla tunnelma hieman lässähtää. Teksti ei tunnu yhtä vaikuttavalta kuin kirjan alussa. Huono kirjan jälkipuoliskokaan ei missään nimessä ole, mutta mielestäni se ei yllä alun tasolle.

Minä en luottanut mihinkään, en kehenkään, ja siinä piili suuri vaara. Kun suljin silmäni, sali tyhjeni ihmisistä, kun taas avasin ne, sali täyttyi. Heijasin itseäni ja tukeuduin omien käsieni suojaan. Keskity hengittämään, sisään, ulos. Hengitykseni tiedostaminen häiritsi. Kun astuisin kehään, minun olisi kestettävä kaikkien katseet. Lyöntejä en pelännyt, mutta katseita. Mitä jos ne näkisivät minut. 

Pienestä lopun lässähdyksestä huolimatta Varjonyrkkeilijä on kokonaisuutena erittäin hyvä. Nyrkkeily on lajina minulle täysin vieras enkä myöskään ole erityisen kiinnostunut taidegrafiikasta, mutta silti kirja on todella mielenkiintoinen.

Magga kuvaa nyrkkeilyn aiheuttamia tunteita hienosti. Tarinan teemat ovat tärkeitä ja yleistettävissä lähes mihin tahansa lajiin tai harrastustoimintaan.
  
-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin:
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja
7. Kirjassa rikotaan lakia
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
14. Urheiluun liittyvä kirja
45. Esikoiskirja
46. Kirjassa on sauna
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Lucinda Riley: Kuun sisar


Bazar, 2020. 781 sivua. 
Alkuteos The Moon Sister, 2018. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 

Seitsemän sisarta -sarja on edennyt viidenteen osaan. Olin lukenut neloskirjan vasta hiljattain, joten pelkäsin hieman, tartuinko seuraavaan turhan äkkiä. Pelko oli turha, sillä olihan tämä taas hyvä.

Kuun sisar seuraa Tiggy-sisaren matkaa sukuhistoriansa selvittämisessä. Tiggy on sisarusparven toiseksi nuorin ja tekee eläinsuojelutyötä Skotlannin erämaassa. Muiden siskojen tavoin Tiggy saa vihjeitä syntyperästään, ja selviää, että hänellä on espanjalaiset romanijuuret.

Tiggy matkustaa Espanjaan Sacromonteen perehtymään aiheeseen tarkemmin, kun selviää, että sukulaisten joukosta löytyy muun muassa Espanjan tunnetuin flamencotanssija.

Lucinda Riley on jälleen kirjoittanut kiinnostavan ja viihdyttävän kirjan. Minulla oli entuudestaan hyvin vähän tietoa Espanjan romaneista ja flamenco-tanssista, joten Rileyn kirja vei minut aivan uusiin maailmoihin. Päädyin myös googlailemaan teemasta lisää - kuten niin monen muunkin sarjan kirjan jälkeen. Tämä on mielestäni yksi tämän sarjan parhaista puolista: Riley yhdistelee historiaa ja todellisia asioita viihteelliseen tarinaan niin kiinnostavasti, että se usein kannustaa tutustumaan aiheeseen tarkemmin.

Kuun sisaren tarina on siis viihdyttävä ja mainio lukuromaani, mutta kärsii genrelleen tyypillisesti ajoittaisesta epäuskottavuudesta - varsinkin, kun ajatellaan ihmissuhteita ja romansseja. Lisäksi miinuksena on sanottava, että Kuun sisarella oli pituutta hippusen liikaa. Lähes 800 sivua oli aika paljon, ja ehkä nyt jo alkaa hieman tuntua siltä, että tarinat toistavat toisiaan.

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin:
7. Kirjassa rikotaan lakia
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittainut yli 20 kirjaa
25. Kirjassa ollaan saarella (Iso-Britanniassa)
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
39. Kirjassa lennetään (lentokoneella)
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
42. Kirjassa on isovanhempia
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Kirjan on lukenut myös muun muassa:

  • Elämä on ihanaa -blogin Mannilainen, jonka mielestä Riley kirjoittaa ihania satuja aikuisille. 

Piia Leino: Yliaika


S&S, 2020. 232 sivua.

Pidin kovasti Piia Leinon esikoisteoksesta Taivas, mutta kirjailijan uutuusteos Yliaika kuulosti idealtaan vieläkin mielenkiintoisemmalta.

Kirjassa eletään vuotta 2052, ja Suomessa on voimassa laki, jonka mukaan kaikki 75 vuotta täyttäneet menettävät kansalaisuutensa ja omaisuutensa valtiolle. Kaikkien olisi siis syytä kuolla vapaaehtoisesti, elleivät he sitten halua paperittomiksi.

Yliajan päähenkilö on Annastiina Kankaanrinta, entinen ministeri, joka on aikoinaan ajanut etuuksia vapaaehtoisesti elämänsä päättäville 75-vuotiaille. Tarkoituksena on ollut hillitä ikääntymisestä johtuvia kustannuksia. Laki on kuitenkin lopulta muodostunut vielä jyrkemmäksi kuin Kankaanranta on ajatellut - ja nyt hän on itse täyttämässä 75 vuotta, vapaaehtoisen kuoleman edessä. Yhtäkkiä asia ei enää tunnukaan yhtä hyvältä.

Onni on asenne. Just do it, hän kuiskailee itselleen, mutta voimalauseet ovat muuttuneet ontoiksi. Kysymykset hakkaavat tajuntaa: Mitä minulta jää näkemättä? Miten minä voin olla olematta? Mitä väliä on uskoa ruisleipään ja syvähengitykseen ja elinikäiseen oppimiseen, jos kaiken päätteeksi vain katoaa? 

Piia Leino on jälleen kirjoittanut kamalan mahdollisen tuntuisen dystopian. Juoni kulkee sellaisia polkuja, joiden suuntaan maailma voisi hyvin olla menossa - niin hirveältä kuin se tuntuukin. Tänä keväänä luettuna Yliaika tuntuu entistä pahemmalta ja entistä todellisemmalta. Eri puolilla maailmaa on jouduttu arvottamaan ihmisiä iän mukaan, kun on tarvinnut päättää, kuka hoidetaan ja kenen annetaan kuolla.

Yliaika ei ole hilpeä, kuten ei Taivaskaan, mutta se on kiehtova ja taidolla kirjoitettu. Tarina etenee jouhevasti, ei kikkaile turhia eikä ole liialla pituudella pilattu.

Mistä voi edes tietää, onko hyvä vai paha ihminen, kun joka hetkessä elää vain sen hetken ymmärryksen varassa? Jos ihan oikeasti yrittää tehdä oikein ja tekeekin kauheaa tuhoa, niin onko silloin pahempi kuin sellainen, joka yrittää tehdä tuhoa, mutta ei onnistu saamaan sitä aikaan?

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
28. Tulevaisuudesta kertova kirja
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla
39. Kirjassa lennetään
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

-

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirja vieköön -blogin Riitta, jonka mielestä Leinon argumentointi on herkullisen osuvaa, nasevaa ja asiantuntevaa.
  • Kirjaluotsi-blogin Tiina, jonka mielestä kirja on yhtä aikaa riemastuttavaa, koskettavaa, ajatuksia herättävää ja kylmäävää luettavaa. 
  • Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja, jonka mielestä Leino luo uskottavan ja koskettavan maailman henkilöineen.

Toukokuun luetut


Ollaan jo pitkällä kesäkuussa, mutta minä vasta listailen toukouun luettuja. Näistä kirjoista en ole saanut melkein mistään kirjoitettua vielä tänne blogiinkaan asti, sillä toukokuu on ollut ehdottomasti parempi lukukuukausi kuin kirjoituskuukausi.

Olen vältellyt koneella istumista, kun samalla tuolilla tulee istuttua etätyöaikana koko päivä muutenkin. Niinpä kirjoittaminen on jäänyt. Toisaalta olen lukenut sitäkin enemmän - toukokuu oli aivan huikea lukukuukausi.

Luin kaikkiaan 12 kirjaa, joista kaksi kuuntelin äänikirjoina. Kuukauteen ei mahtunut yhtään viiden tähden kirjaa, mutta paras oli Annamari Marttisen Tässä meillä on kaikki nyt.

Toukokuussa luin seuraavat:

John Williams: Stoner

Pidin kovasti Williamsin Butcher's Crossingista, vaikken oikeastaan osannut sanoa miksi. Stoneristakin pidin, enkä vieläkään tiedä syytä. Jokin Williamsin tyylissä on hienoa. Hän osaa kirjoittaa hyvin helppolukuista tekstiä arkisista aiheista, ja luoda uskottavan ja kiinnostavan maailman sen näennäisestä tavallisuudesta huolimatta. Stonerin kirjallisuusteema ei ehkä ollut mielestäni niin kiinnostava kuin Butcher's Crossingin minulle täysin vieras länkkäriteema, joten tämä ei yltänyt asteikollani ihan yhtä korkealle.

★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Sanna Kiiski: Tinder-päiväkirja (äänikirja)

Kaipasin kevyttä ja lyhyttä kuunneltavaa, sellaista sain. Nelikymppisen naisen vuoden mittainen kokeilu Tinder-maailmassa oli kiinnostavaa ja hauskaa kuunneltavaa, ja toimi mainiosti juuri tähän väliin kuunneltuna. En ehkä olisi jaksanut lukea tätä kirjana, mutta automatkojen viihdykkeenä oikein hyvä. 

★★★★



Petri Tamminen: Suomen historia

Olen lukenut Tammiselta aiemmin vain hänen yhdessä poikansa kanssa kirjoittaman vuoropuheluteoksen Silloin tällöin onnellinen. Sitä rakastin, joten halusin lukea myös jotain Tammisen omasta tuotannosta. Suomen historia ei ehkä ollut siinä mielessä paras valinta, että se on ihmisten tarinoiden pohjalta koottu Suomen historia. Kirja itsessään oli kuitenkin todella toimiva: en tiennyt lukemista aloittaessani, mistä on kysymys, mutta huomasin pitäväni teoksesta paljon. 

★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Anne Cathrine Bomann: Agathe

Tätä pientä kirjaa on kovasti kehuttu, mutta minä en tavoittanut siitä niitä asioita, joista kirjaa on ylistetty. Eläkkeelle jäämistä lähestyvästä terapeutista kertova kirja jäi kovin etäiseksi eikä antanut kovin paljon. Ihan kiva kuitenkin, ja olipahan ainakin lyhyt. 

★★★



John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Saksalaisen ja juutalaisen ystävyydestä kertova kirja on ollut lukulistallani pitkään. Teosta on kovasti ylistetty ja olihan se hyvä ja koskettava, mutta ehkä ihan aavistuksen petyin. Olen lukenut aika paljon keskitysleiritarinoita - ja paljon tätä parempia. Lapsen näkökulma tekee tarinasta toki omanlaisensa. 

★★★★

» Lue koko arvio


Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt

Voihan Annamari Marttinen, minkä taas teit. Hieno kirja. Marttisella on huikea taito luoda sellaisia henkilöitä, joiden nahkoihin lukija voi solahtaa. Tälläkin kertaa teema oli minulle vieras, mutta niin vain pystyin samaistumaan päähenkilöön ja elin tunteita hänen kanssaan. 

★★★★



Cormac McCarthy: Tie

Tämäkin kirja on ollut pitkään lukulistallani - hienoa, että sain sen vihdoin luettua. Ja olipa erikoinen kirja! En tiennyt kirjasta ennakolta juuri mitään, paitsi sen, että sen pitäisi olla hyvä. Olihan se, todellakin, yllättävän hyvä siihen nähden, että tarinassa lähinnä käveltiin. 

★★★★

» Lue koko arvio


Johanna Sinisalo: Vieraat

Sinisalon uutuus on kauhuromaani - ei minun genreäni siis. Siitä huolimatta viihdyin kirjan kanssa hyvin. Se ei ollut mielestäni Sinisalon parhaimpia, muttei myöskään huonoimpia. Kiinnostavia teemoja lasten keskinäisistä suhteista ja valta-asetelmasta. 

★★★★


Ilana Aalto: Paikka kaikelle (äänikirja)

Ammattijärjestäjä Ilana Aallon Paikka kaikelle oli täsmävalinta Helmet-lukuhaasteeseen. Olin ottanut huonosti selvää siitä, mitä kirja pitää sisällään - kuvittelin sen tarjoavan ohjeita kodin kaaoksen selättämiseen. Jo alussa selvisi, että niitä en kirjasta suuremmin saa, joten hiukan petyin. Kirja käsitteli lähinnä sitä, miksi meistä on tullut sellaisia hamstraajia kuin olemme. Kiinnostavaa faktaa kyllä, mutta ehkä olisin kaivannut vähän enemmän konkretiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta, enkä niin paljon historiaa. 

★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin 


Lori Nelson Spielman: Toscanan tytöt

Voi miten rakastankaan Lori Nelson Spielmanin kirjoja! Toscanan tytöt poikkesi mielestäni jonkin verran kirjailijan aiemmista teoksista. Tarina toi mieleeni Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjat: tässäkin nimittäin etsittiin juuria ulkomailta ja edettiin kahdessa aikatasossa nykyhetken tarinassa ja suvun historiaa avaten. Viihdyttävä ja koskettava lukukokemus jälleen, ja ihana nojatuolimatka Italiaan. 

★★★★



Piia Leino: Yliaika

Piia Leinon esikoisteos Taivas oli huippu, mutta odotin tältä uutuudelta vieläkin enemmän. Kirja sijoittuu vuoteen 2052. Suomessa on voimassa laki, jonka mukaan ihmisten olisi syytä kuolla 75-vuotiaina, elleivät he sitten halua joutua paperittomiksi ja menettää omaisuuttaan valtiolle. Karu teema, ja samalla jotenkin pelottavan mahdollisen tuntuinen. 

★★★★

» Lue koko arvio


Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

Toukokuun lukupiirikirjamme oli täsmäisku Helmet-lukuhaasteen saamelaiskirjailija-kohtaan. Nyrkkeily- ja taidemaailmaan sijoittuva Varjonyrkkeilijä oli samanaikaisesti todella kamala ja hieno kirja. Kirjassa käsitellään vakavia teemoja: valmentajan valta-asemaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä,  ja ne ovat yleistettävissä hyvin myös nyrkkeilyn ulkopuolelle. Vaikuttava ja tunnelmaltaan vahva kirja.

 ★★★★

» Lue koko arvio