Lucinda Riley: Seitsemän sisarta


Maia D'Apliese ja hänen viisi sisartaan ovat kokoontuneet heidän lapsuudenkotiinsa Atlantikseen - upeaan linnaan Genevenjärven rannalla. Heidän isänsä, omalaatuinen miljonääri Papa Salt, on kuollut. Papa Salt on adoptoinut kaikki tytöt vauvana, ja nyt kun isä on kuollut, saa jokainen heistä oman kirjekuoren, joka sisältää vihjeen tytön historiaan. Maian vihje vie hänet toiselle puolelle maailmaa Rio de Janeiroon, jossa hänen tarinansa palapeli alkaa rakentua.

Kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin, Rion villillä 1920-luvulla, Jeesus Kristus -patsaan rakennustyö on vasta alkamassa. Arkkitehti Heitor da Silva Costa perheineen purjehtii Pariisiin etsimään kuvanveistäjää suureen projektiinsa. Heidän kanssaan matkustaa Izabela Bonifacio, joka on isänsä tahdosta vasta kihlautunut. Montmartren taiteilijapiirit muuttavat nuoren naisen elämän täysin, eikä paluu takaisin Rioon ole helppo.

Bazar, 2017. 678 sivua. 
Alkuteos The Seven Sisters, 2014. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta on kirjasarja, josta todennäköisesti jokainen varsinkin sosiaalisessa mediassa kirjajuttuja seuraava on kuullut. Irlantilaiskirjailijan sarja on saanut osakseen valtavasti hehkutusta ja kehuja, mikä sai minutkin siitä kiinnostumaan.

Tai ei oikeastaan aluksi saanut. Ohitin kirjaa ylistävät postaukset ajattelemalla - omaan perinteiseen ja kummalliseen tyyliini - että en minä tästä voi pitää, kun kaikki muut pitävät. Ei kovin järkevä ajatusmalli, enkä oikeastaan edes tiedä mistä se kumpuaa. Ehkä pelkään pettyväni, kun kirjaa kehutaan ennakolta niin paljon.

No, tässäkin tapauksessa ajatusmallini oli aivan järjetön: pidin nimittäin Seitsemästä sisaresta  todella paljon.

Palataan kuitenkin ensin kirjan alkuun, sillä myönnän, että mietin jonkin aikaa mahdanko lainkaan pitää tästä kirjasta. Se tuntui höttöiseltä naisten viihderomaanilta, jossa oli paljon henkilöitä, kaikki rikkaita ja menestyneitä, jotka elivät aika ylellisen kuuloista elämää. Tällaistako tämä olisi koko lähes 700 sivun ajan?

Ei ollut, sillä kun tarina lähti käyntiin, uppouduin siihen täysin.

Seitsemän sisarta -sarjan samanniminen ensimmäinen osa kertoo Maiasta, sisarusparven vanhimmasta. Tarina alkaa siitä tilanteesta, kun Maian adoptioisä kuolee. Isä on jättänyt sisaruksille vihjeitä heidän alkuperistään, ja vihjeet johdattavat Maian Brasiliaan. Maia alkaa selvittää historiaansa pitkälle menneisyyteen, aina Pariisiin asti. Kirjassa seurataan rinnakkain kahta eri tarinaa: Maian tarinaa nykyhetkessä ja hänen sukulaistensa tarinaa menneisyydessä. Historiallinen juoni kytkeytyy hienosti todelliseen historiaan ja käsittelee Rio de Janeiron Kristus-patsaan rakentamista osin todellisten henkilöiden ja totuuspohjaisten tapahtumien kautta. Valtaosa tarinasta on kuitenkin fiktiota.

Lucinda Riley kirjoittaa todella vetävästi. Seitsemän sisarta on pitkä kirja, mutta sen lukee hetkessä. Teos on täydellisen onnistunut lukuromaani: se sisältää sopivasti romantiikkaa, historiaa ja kiinnostavia ihmiskohtaloita.

Kaunokirjallisesti Seitsemän sisarta ei ole ihmeellinen, mutta viihdettähän se onkin. Hyvä tarina riittää. Erityisesti pidän sarjan ideasta: kuudesta kirjasta, jotka kertovat aina yhdestä sisaruksesta kerrallaan. Myös historiallisten ja mytologisten asioiden yhdistäminen nykypäivän tarinaan on mieleeni. Viimeisessä, seitsemännessä kirjassa kaikki palaset kootaan ilmeisesti yhteen.

Pienen miinuksen kirja saa ajoittain kummallisesta, huonon tuntuisesta käännöksestä. Kirjassa muun muassa sanotaan, ettei joku pysty ansaitsemaan elatustaan - oikea sana olisi varmaankin elantoaan. Kun dialogissa olisi tarkoitus puhua yhteydenotosta, sanotaankin yhteenotto. Muutoinkin käännös tuntuu aluksi tönköltä. Jossain vaiheessa asia lakkaa haittaamasta, joten ehkä käännös paranee tai sitten vain totun outoihin ilmauksiin, kun tarina imaisee mukaansa.

Käännöksen kankeudesta huolimatta Seitsemän sisarta on minulle viiden tähden kirja, niin ahmien sitä luen ja niin hyvä mieli siitä jää. Ja kova nälkä lukea seuraavat osat.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
6. Rakkausromaani
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
19. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
35. Kirjassa ollaan yksin
36. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Lukemalla maailman ympäri -haasteessani laitan kirjan tapahtumapaikan mukaiseen kohtaan Brasilia (vaikkei se ihan kokonaan siellä tapahtunutkaan).

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Tylypahkan kirjasto -blogin Lotta, jonka mielestä kirja on juuri sopiva sekoitus oikeaa historiaa, nykypäivää, mysteeriä ja vanhaa legendaa.
  • Evarian kirjahylly -blogin Evaria, jonka mielestä tarina on todella mukaansatempaava ja kirjailijan tekemä taustatyö näkyy. 
  • Kirjahullun päiväkirja -blogin Ruusa, jolle parasta antia kirjassa olivat Brasilian kulttuurista ja Kristus-patsaasta kertovat osuudet.  

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat


Kirjailija Erik Steinbeck ja hänen taiteilijavaimonsa Winnie muuttavat New Yorkiin jättääkseen taakseen kotimaan traumaattiset tapahtumat. Pariskunnan neljävuotias Sarah-tytär on kidnapattu puolitoista vuotta aiemmin, eikä hänestä ole sen jälkeen mitään havaintoja. Erik yrittää aloitella uutta kirjaansa ja tarkkailee vaivihkaa omilla retkillä käyvää vaimoaan, joka väittää itsepintaisesti, että Sarah elää. Samaan aikaan Erik saa selville uusia asioita Winnien menneisyydestä. Ehkä heidän muuttonsa juuri New Yorkiin ei ollutkaan sattumaa?

Tammi, 2016. 292 sivua. 
Alkuteos Maskarna på Carmine Street, 2008. Suomentanut Aleksi Milonoff.

Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja puolisoni suosituksen perusteella. Tämä oli jälleen sellainen, tosin Håkan Nesser kirjailijana oli kyllä odottanut tutustumista jo pitkään.

Sain Carmine Streetin sokeat luettavaksi sellaisilla saatesanoilla, että kirjaa ei voi laskea käsistään, vaan aina on luettava seuraava sivu. Koska kirja on luokiteltu trilleriksi, odotin vetävää ja menevää kirjaa, jossa tapahtuisi paljon. Sellaista en saanut, joten petyin hieman. Lisäksi olin tätä ennen lukenut todella hienon kirjan, Haruki Murakamin Kafka rannalla, jonka tasoon on vaikea yltää. Siksi Carmine Streetin sokeat ei ehkä vedonnut minuun niin paljon kuin mieheeni. Jonain muuna aikana kirja olisi voinut tuntua nyt luettua paremmalta.

Nytkään Carmine Streetin sokeat ei ollut huono, ei lähelläkään. Itse asiassa se oli oikein hyvä kirja. Se vain oli erilainen kuin kuvittelin.

Teos ei ole tapahtumarikas ja toiminnantäyteinen trilleri. Sen vahvuus on henkilökuvauksessa. Oikeastaan kirjassa ei tapahdu juuri mitään ennen kuin vasta loppuvaiheessa. Nesser kuitenkin upottaa lukijan hienolla tavalla päähenkilön pään sisälle. Mitä liikkuu sen miehen päässä, jonka tytär on kidnapattu puolitoista vuotta sitten ja jonka vaimo on muuttunut etäiseksi? Asiaa pyöritellään sekä nykyhetkessä että menneessä - päähenkilön kirjoittaman kirjan kautta.

Carmine Streetin sokeat ei ole minun mittakaavallani jännittävä kirja. Siinä on hyvin vähän trillerin piirteitä ja itse hieman kyseenalaistan sen luokittelun psykologiseksi trilleriksi. Siinä toki selvitetään pienen Sarahin kidnappausta, mutta pääosin siinä puhutaan elämästä ja ihmissuhteista. Trillerivaihde tulee silmään vasta myöhemmin, ja sekin on lyhyt. Olen sitä mieltä, että trillerin pitäisi olla edes etäisesti jännittävä.

Kirjan tunnelma on kuitenkin hyvä ja omanlaisensa, joten sen lukeminen on kiinnostavaa. Itse en kokenut, että kirjaa ei voisi laskea käsistään, sillä en halunnut niin palavasti tietää, miten tarina päättyy. Teoksen luki kuitenkin nopeasti loppuun, osin ehkä sivumäärän vuoksi. Pisteet siitä, että Nesser on kirjoittanut varsin maltillisen mittaisen jännityskirjan, nykyään kun lähes kaikki trillerit ovat vähintään sen 400 sivua. Niissä on usein jotain turhaa - tässä ei ollut mitään. Tiivis ja toimiva paketti, ei yhtään ylimääräistä sanaa.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
29. Kirjassa nähdään unia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Thomas Rydahl: Erakko


Upouusi auto löytyy murskaantuneena Fuenteventuran lomarannalta. Sen tavaratilassa on pienen pojan ruumis. Lapsen, jota kukaan ei tunnu kaipaavan.

Auton kuljettajasta ei ole merkkiäkään. Hiekassa ei ole jalanjälkiä, autosta ei löydy sormenjälkiä ja auton matkamittarin lukemakin on outo. Ainoa johtolanka näyttäisi olevan autosta löytynyt silputtu tanskalainen sanomalehti.

Kanariansaarten turismi on heikoissa kantimissa, eikä Fuerteventura todellakaan tarvitse kaameaa rikostapausta karkottamaan turisteja jo ennestään puolityhjistä baareista ja rannoilta. Poliisi yrittääkin haudata tapauksen mahdollisimman pian.

Kauan saarella asunut tanskalainen Erhard Jørgensen on toista mieltä. Paikallisten Erakoksi kutsumalle Erhardille kuolleen pojan kohtalosta tulee lähes pakkomielle.
Mutta miten maailmasta vieraantunut, kännyköistä ja internetistä ymmärtämätön vanha mies voisi ratkaista murhamysteerin, jonka lonkerot ulottuvat kauas Kanarialta?

Minerva Kustannus, 2016. 486 sivua. 
Alkuteos Eremitten, 2014. Suomentanut Salla Korpela.

Thomas Rydahl oli minulle täysin vieras kirjailija, mutta hänen esikoisromaaninsa pääsi luettavaksi mieheni suosituksen ansiosta. Tiedossa olisi kuulemma jotain todella erikoista, perinteisistä jännäreistä poikkeavaa.

Sitä Erakko todella oli.

Jo pelkkä tapahtumapaikka, Fuerteventura, tarjoaa jotain uutta siihen, mitä ainakin minä olen jännityskirjallisuudessa tottunut näkemään. En muista koskaan lukeneeni Kanariansaarille sijoittuvaa kirjaa. Vaikka kirja sijoittuu Kanariansaarille, päähenkilö on tanskalainen. Hän on taksikuski ja melkoisen outo persoona. Outo on tosin varsin lievä ilmaus.

Erakko on kiinnostava dekkari ja sen lukee nopeasti, joskin siitä pystyy huomaamaan, että kyseessä on esikoisteos. Kirja tuntuu pitkältä ja siinä on jonkin verran turhaa. Nopeiden jännityskirjojen ystäville Erakko saattaa olla hieman liian hidas: siinä nimittäin edetään rauhalliseen tahtiin, pohdiskellaan ja eletään Espanjan kuuman auringon alla.

Vaikka Erakko on kaikessa outoudessaan ihan jouhevaa ja mielenkiintoista luettavaa, siinä on yksi suuri heikkous.

Se on epäuskottava. Henkilöt eivät ole todentuntuisia, etenkään päähenkilö. Hän on liian kummallinen ja käyttäytyy epärealistisesti. Myöskään monet muut henkilöt tai tapahtumat eivät vain tunnu uskottavilta.

Siitä huolimatta kirja ansaitsee kolme tähteä, koska on erilaisuudessaan virkistävä. Loputtomalta tuntuvassa jännityskirjojen virrassa Erakko ei kuitenkaan jää mieleen, ja tuskin koskaan tulen lukemaan Rydahlilta muita romaaneja.

Erakko on palkittu Tanskassa vuoden 2014 parhaana esikoisromaanina. Vuonna 2015 kirja sai myös Tanskan parhaan rikosromaanin palkinnon sekä pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin seuraaviin kohtiin:

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Leena Lumi, joka piti Erakon omaperäisyydestä.
  • Kirjasähkökäyrä-blogin Mai, joka hänkin piti kirjan erilaisuudesta ja kuvailee tarinaa hitaan pohdiskelevaiseksi. 
  • Luetut.net-blogin Mari, jonka mielestä kirja on ehkä dekkariksi liian vaativa ja hidastempoinen.

Heinäkuun luetut


Voi heinäkuu, minkä teit! Sinne sinä taas vaan karkasit, ja nyt ollaan jo elokuussa. Samalla taakse jäi myös kesäloma ja arki koittaa taas huomenna - ja niin kai se syksykin kohta saapuu.

Heinäkuu oli kuitenkin helteinen ja hieno, myös lukukuukautena. Kesäloma teki taikojaan ja palautti ilon lukemiseen, kuun aikana tulikin luettua enemmän kuin pitkään aikaan. Monista näistä en ole vielä blogiin ehtinyt kirjoittaa, sillä päätin lomalla ennemmin lukea kuin kirjoittaa lukemistani kirjoista. Tekstit ovat kuitenkin tulossa!

Sain heinäkuussa päätökseen yhdeksän kirjaa, joista tosin yhden aloitin jo keväällä. Paras heinäkuussa lukemistani oli Haruki Murakamin Kafka rannalla. 

Nämä luin heinäkuussa:

Marja Myyryläinen: Vieras huone

Täsmävalintana Helmet-lukuhaasteeseen luettu lyhykäinen kirja oli kiinnostava katsaus muistisairaan ajatuksiin. Aiheen ja kerrontatavan yhdistelmä teki kirjasta kuitenkin raskaan - onneksi se oli lyhyt. En olisi varmasti tarttunut tähän ilman lukuhaastetta.

★★★



Olli Jalonen: Taivaanpallo

Viime vuoden Finlandia-voittaja ei ollut minun kirjani. Aloitin sitä jo keväällä ja lopetin heinäkuussa. Luin sitä iltaisin muutaman sivun kerrallaan ja välillä pidin pitkiä taukoja. Ei vain innostanut. Koin tyylin varsinkin aluksi vaikeaksi seurata enkä löytänyt kirjasta oikein mitään minua kiinnostavaa. Jossain vaiheessa tarina alkoi viedä enemmän mukanaan ja loppu oli alkua parempi. 

★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Moriartyn uusin kirja on jakanut mielipiteet, mutta minä pidin siitä. Se oli kevyttä viihdelukemista, joka ei kuitenkaan ollut höttöä. Olihan tarina omituinen ja juoni lähti kummallisiin suuntiin, mutta tykkäsin silti kirjan omaperäisyydestä.

★★★★



Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

Tästä kirjasta olin kuullut paljon hyvää, mutten ehtinyt tarttua siihen ennen kuin vasta nyt. Ja olihan se hyvä. Hienosti kansien väliin painettuna yhden isän kokemus isyydestä, tällaisia ei varmaankaan ihan hirvittävän paljon ole, ainakaan kotimaisessa kirjallisuudessa.

★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Thomas Rydahl: Erakko

Erikoinen dekkari, jonka takakansi antoi odottaa jotain ihan muuta. Kirja sijoittuu Kanariansaarille, mikä tekee siitä jo kaavasta poikkeavan - samoin päähenkilö, iäkäs ja todella omituinen taksikuski. Kirja oli erikoisuudellaan ihan piristävä, mutta juoni ja henkilöt eivät valitettavasti tuntuneet kovin uskottavilta. 

★★★



Haruki Murakami: Kafka rannalla

Kafka rannalla oli ensimmäinen lukemani Murakami - mutta ei viimeinen. Olen pitkään halunnut lukea Murakamia, mutta en ole uskaltanut kokeilla. Jotenkin olen pelännyt, että hänen kirjansa ovat liian vaikeita. Mikä tyhmä ja turha pelko! Ihanan sujuvaa, hienoa, omaperäistä ja taitavaa kerrontaa, tykkäsin valtavasti. Kummallinenhan tämäkin kirja oli kuin mikä, mutta jotenkin Murakami osasi kertoa kaikki omituiset asiat niin, että hyväksyin ne mukisematta. Hieno, hieno kirja!

★★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Jälleen uusi kirjailija minulle ja kiintoisa tuttavuus hänkin. Nesserin psykologinen trilleri oli taitavasti kirjoitettu kirja, jossa ei ollut mitään turhaa. Se ei kuitenkaan aivan täysin kolahtanut minulle - tosin Murakamin jälkeen mikään ei ehkä olisi tuntunut ihan superhyvältä. 

★★★★



Matti Rämö: Polkupyörällä Intiassa

Tämäkin kirja oli täsmävalinta Helmet-lukuhaasteeseen, siihen kohtaan, jossa kirjan nimessä piti olla jokin maa. Olen aiemminkin katsellut Rämön matkakertomuksia, mutten ole koskaan lainannut yhtäkään. Tämä kirja oli kiinnostava kuvaus pyöräilystä Intian halki, mutta ymmärrettävästi alkoi jossain vaiheessa toistaa itseään. 

★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Ah, mikä ihana yllätys tämäkin kirja oli! Olen lukenut Rileyn Seitsemän sisarta -sarjasta hehkutusta hehkutuksen perään, mikä saa minussa usein aikaan jonkin vastareaktion. En voi pitää tästä, jos kaikki kehuvat sitä - niin oudolta kuin se kuulostaakin. Päätin kuitenkin kokeilla ja ihastuin todella. Ihanan kepeää ja viihdyttävää lukemista, mutta kuitenkin sellaisella historiallisella ja hieman jopa totuuspohjaisella twistillä, että sivut kääntyivät melkein itsestään. Täydellistä lomalukemista ja oikea todellinen lukuromaani, vaikken siitä sanasta yhtään pidäkään. 

★★★★★


Marja Myyryläinen: Vieras huone


Tiedämmekö miltä tuntuu, kun menneisyys katoaa mielestä ja nykyhetki on yhtä kaaosta? Kun muisti haurastuu, ihminen menettää kosketuksen läheisiinsä, ympäristöönsä ja itseensä. Hän on eksyksissä omassa huoneessaan. 

Skripta Kustannus, 2003. 81 sivua. 

Marja Myyryläisen Vieras huone oli täsmävalintani Helmet-lukuhaasteen kohtaan 47. Kirjassa on alle 100 sivua. Valitsin sen käymällä läpi kirjaston hyllyjä ja nappaamalla mukaani ensimmäisen alle satasivuisen teoksen, jonka löysin. Niitä ei muuten aikuisten kaunokirjallisuuden puolella ole ihan hirveästi. Ohueltakin näyttävät teokset ovat usein yli sadan sivun mittaisia.

Vieras huone täytti tehtävänsä kuitenkin hyvin 81 sivun mitallaan. Ja vaikka valitsin sen vain lukuhaasteen kohtaa täyttämään, oli kirja itse asiassa varsin mielenkiintoinen.

Teoksen esipuheessa Marja Myyryläinen kertoo, että kirjasta piti alun perin tulla tietokirja, johdatus dementoituvan kohtaamiseen. Siitä kuitenkin tuli kuvitteellisen Kaisan tarina, tarina siitä, miten Kaisa Mäkisen elämä vähitellen muistisairauden myötä muuttuu. Ensin hän alkaa unohdella pieniä asioita ja töissä kirjaa kaiken ylös post it -lapuille. Sitten unohtuvat suuremmatkin jutut, pian mieli pyörii vain lapsuudessa ja ajatukset ovat aika sekaisin.

Tarina etenee päiväkirjamaisesti ja kattaa 11 vuoden ajanjakson. Joiltain vuosilta merkintöjä on yksi, joiltain enemmän. Ne kerrotaan Kaisan näkökulmasta. Marja Myyryläinen vie lukijan ansiokkaasti muistisairaan päähenkilönsä nahkoihin ja tuo hyvin esiin sen, miltä dementikosta saattaa tuntua ja miten hän asiat näkee. Kirja on omalla tavallaan vaikuttava ja silmiä avaava.

Toisaalta aiheen ja tyylin yhdistelmä tekee kirjasta varsin raskaan, joten sen lyhyt pituus on eduksi.  Kovin paljon enempää tällaista ei olisi jaksanut lukea.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
36. Kirjassa ollaan yksin
47. Kirjassa on alle 100 sivua

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista


Yhdeksän vierasta kokoontuu kymmeneksi päiväksi ylelliseen hyvinvointihotelliin. Paikka on täysin eristyksissä: tekniset vempaimet kerätään pois ja vieraat opettelevat meditoimaan ja olemaan hiljaa. 

Frances tulee retriittiin parantelemaan kipuilevaa selkää, särkynyttä sydäntä ja harvinaisen kivuliasta paperihaavaa. Ylitettävänä on myös hänen kirjailijanuransa pahin kriisi. 
Samaan aikaan hotelliin majoittuu kahdeksan muuta uuden elämän etsijää. Joukkoon mahtuu pieni perhe, jonka surun kaikki aistivat, väsynyt kotiäiti, jonka ajatukset kiertävät kehää ja aviokriisissä kärvistelevä nuoripari. 

Kenelläkään vieraista ei ole aavistusta mitä tuleman pitää. Sen tietää vain arvoituksellinen hotellin johtaja, karismaattinan Maša, joka ei tarjoa asiakkailleen pelkkää kehon puhdistusta ja taiji-liikkeiden harmoniaa, hän haluaa antaa heille jotain paljon enemmän. Jotakin kaiken mullistavaa. Pian paljastuu toimintaohjelma, joka totisesti saa jokaisen vieraan tolaltaan. 

WSOY, 2019. 455 sivua. 
Alkuteos Nine perfect strangers, 2018. Suomentanut Helene Bützow. 

Olen aiemmin lukenut Liane Moriartylta kaksi kirjaa: Mustat valkeat valheet ja Hyvä aviomies, joista molemmista pidin. Moriartylla on taito kirjoittaa kepeästi ja helppolukuisesti, mutta silti niin, että tarinassa on sisältöä. Pelkkää pehmoista höttöä Moriartyn kirjat eivät ole.

Odotukset olivat siis melko kovat myös tälle tuoreimmalle kirjalle Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, joka kertoo yhdeksästä hyvinvointiretriittiin menevästä, hyvin erilaisesta ihmisestä. Kukin lähtee retriittiin eri syistä, mutta tavoite on kaikilla sama: muuttua, parantaa elämää.

Asetelma on kiinnostava, mutta täytyy sanoa, että kirja lähtee todellakin sellaiseen suuntaan, jota en osannut odottaa. Eräs juonenkäänne tuli niin puskista, että on kehuttava Moriartyn mielikuvitusta. Tällaista en ole aiemmin lukenut. En halua paljastaa liikaa, mutta sanoisin, että kirja on ehkä omituisempi kuin Moriartyn kirjat yleensä - ihan hyvällä tavalla. Teoksesta löytyy myös trillerimäisiä piirteitä, mikä ei sinänsä ole Moriartylle epätyypillistä, selvitettiinhän Mustat valkeat valheet -kirjassakin kuolemantapausta.

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista etenee jouhevasti ja on nopealukuinen. Kirja koukuttaa, ehkä osin ajoittaisen trillerifiiliksensä ansiosta. Toisaalta sitä vaivaa sama heikkous, joka on vaivannut Moriartyn muitakin teoksia. Henkilöitä on paljon. Niitä on niin paljon, että kirjan alku tuntuu hitaahkolta ja tahmealta, kun jokaista esitellään vuorollaan pidempään. Toisaalta sen jälkeen, kun henkilöt oppii tuntemaan, ei henkilöpaljous haittaa lainkaan.

Kokonaisuutena Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on oikein mainiota kevyempää lukemista, joka sopii hienosti vaikka kesälomalla luettavaksi, kuten minä tein. Se viihdyttää ja hauskuuttaa, ja saa kohottelemaan kulmiaan outoudellaan. Ihan hyvä saavutus.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Lumiomena-blogin Katja, jolle ei jäänyt käteen mitään erityistä, mutta silti mukavaa ajanvietettä. 
  • Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja, jota kirja ei hykerryttänyt ihan yhtä paljon kuin edelliset Moriartyt. 
  • Leena Lumi, jonka mielestä teos puoltaa paikkaansa havahduttajana, vaikka onkin fiktiota.

Blogistanian lukumaraton 13.7.2019 (maraton suoritettu)


Unelmien aika -blogin Johanna järjestää tänä vuonna perinteisen Blogistanian kesälukumaratonin. Maratonpäivä on lauantai 13.7.

Osallistuin edelliselle lukumaratonilleni loppiaisena, jolloin luin lähes 550 sivua ja kuuntelin tunnin verran äänikirjaa. Nyt luen kaiken muun tekemisen ohessa, enkä pysty pyhittämään aikaa pelkälle lukemiselle, joten odotukset maratonille ovat aika kevyet.

Aloitan maratonini lauantaina 13.7. klo 21 ja lopetan sunnuntaina samaan aikaan.

Tähän postaukseen päivitän maratonin etenemistä.

***

La klo 22.50
Ensimmäinen maratonkirja luettu! Mulla oli maratonin alkaessa kesken Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, jonka sain nyt luettua loppuun. 
Sivuja yht. 81

Su klo 10.30
Nukuinpahan pitkään tänään. Eilen illalla tuli luettua vielä 38 sivua Juha Itkosen kirjaa Ihmettä kaikki. Sitten oli pakko antaa unelle voitto. Tämän päivän lukeminen alkaa nyt. 
Sivuja yht. 119

Su klo 21.00 
Tänään ei tullut kovin paljon luettua, oli niin paljon muuta tekemistä. Aamun jälkeen sain luettua 142 sivua Itkosen kirjaa Ihmettä kaikki. 
Sivuja yht. 261

***

Koko lukumaratonin saldo oli siis tällä kertaa seuraavanlainen:
- Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista - 81 sivua
- Juha Itkonen: Ihmettä kaikki - 180 sivua

Yhteensä: 261 sivua

Olen ihan tyytyväinen, sillä en muista, milloin olisin lukenut näin paljon. Pientä lukujumia on ollut viime aikoina ilmassa, joten tämä tulos on vuorokaudessa aika mainio. Lukumaratonit toimivat ainakin itselläni aika hyvinä lukujumin avaajina.