Docendo, 2020. 213 sivua. 
Äänikirja 3h 52min, lukija Outi Vuoriranta.

Kaipaisin jotain kevyttä ja lyhyttä kuunneltavaa, jolla purkaa kuuntelujumia. En ollut kuunnellut äänikirjoja aikoihin, mutta halusin päästä taas rytmiin kiinni. Tinder-päiväkirja vastasi tähän tarpeeseen mainiosti ja osoittautui vieläpä hauskaksi kirjaksi.

Tinder-päiväkirjassa toimittaja Sanna Kiiski hyppää vuodeksi Tinderin ihmeelliseen maailmaan, ensimmäistä kertaa elämässään. Kiiski haluaa kokeilla, voiko yli nelikymppinen löytää Tinderistä mitään, edes huvia. Hän pitää kokeilustaan ja kokemuksistaan päiväkirjaa, joten kirja etenee kronologisesti päiväkirjamerkintöjen muodossa vuoden alusta loppuun.

Vaikka Kiiski on Tinder-noviisi, hän on siellä varsin aktiivinen, joten kerrottavaa riittää - ja monenlaista kerrottavaa. On niitä miehiä, joiden profiilit ovat riittävän karmeita karkottamaan Kiisken heti - ja päätymään sisällöksi kirjaan. On erikoisia keskustelunaloituksia, on kamalia treffejä,  ja hyviä treffejäkin. Kohteliaita nuorempia miehiä, hämmentävän paljon. On kummallisia ehdotuksia, ghostaamista, vonkauspuheluita keskellä yötä, feikkiprofiileja, peniskuvia ja peniksiä kesken ravintolaillallisenkin. Ihan kaikkea.

Itse en ole koskaan ollut Tinderissä, joten uteliaisuudesta tätä kirjaa on hauska lukea. Tai kuunnella - en ole varma olisinko jaksanut lukea tätä kirjana. Outi Vuorirannan lakoninen lukutyyli sopii tekstiin hyvin ja hänen lukemiaan kirjoja olen ennenkin kuunnellut mieleläni.

Lisäksi kirja on juuri sopivan pitkä. En jaksaisi sitä  enää kauempaa, mutta tylsääkään ei ehtinyt vielä tulla. Kirja on nopeatempoinen ja nasevasti kirjoitettu, joten tämän verran sitä kuunteli mielellään. Ei mikään maailmoja mullistava teos, mutta tätä päivää.

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Art House, 2019, 269 sivua. 
Alkuteos This Is Going to Hurt: Secret Diaries of a Junior Doctor, 2017. Suomentanut Ari Jaatinen. 
Äänikirja 8h 4min, lukija  Antti L.J. Pääkkönen. 

Brittiläisen Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista on entisen lääkärin kertomus siitä, millaista on olla lääkäri Iso-Britannian julkisessa terveydenhuollossa. Lääkärinuransa aikana Kay piti päiväkirjaa ja kirjasi sinne tapauksia vuosien ja hoitohuoneiden varrelta. Mitä kaikkea kummallista ja ällöttävää hän kohtasi, millaisiin kamaliin tilanteisiin hän joutui ja miten idiootteja potilaat välillä olivat.

Tirkistelynhaluun vastaavien potilastarinoiden lisäksi Kay kirjoittaa työilmapiiristä, työssä jaksamisesta ja brittiläisen terveydenhuollon epäkohdista. Ne ovat tämän kirjan vakava anti.

Itse suhtaudun kirjaan vähän ristiriitaisesti.

Kohta voi vähän kirpaista taiteilee rajalla, jonka toisella puolella on hauskuus ja toisella puolella puhdas mauttomuus. Kayn tyyli kirjoittaa on suora ja sarkastinen, mistä tulee hiukan ylimielinen kuva. Minulle tulee sellainen olo, että en pitäisi hänestä, mutta ei minun tarvitsekaan. Osa Kayn kertomista tarinoista on turhankin ronskeja, mutta ehkä niillä tavoitellaan lukijan huomiota sille vakavalle asialle, joka kirjassa koko ajan mukana kulkee.

On aika kamalaa, jos kaikki Kayn kertoma on totta. Nuori lääkäri kulkee päivisin kokeneempien kanssa, opetellen ja tehden muistiinpanoja. Yöllä sama tyyppi on kuitenkin ainoa lääkäri koko sairaalassa ja vastaa jokaisen osaston jokaisesta potilaasta.

Jos lääkäri sairastuu, hän joutuu itse hankkimaan itselleen tuuraajan. Kun lääkärille on myönnetty loma, hänet tarvitaankin töihin, ja esimies ehdottaa, että mitä jos lentäisit sieltä lomareissultasi viikonlopuksi töihin ja palaisit sitten ulkomaille. Tuplavuoroja, väsymystä, loppuunpalamista. Moni lääkäri vaihtaa alaa, kuten myös Kay.

Itse kuuntelin kirjan äänikirjana ja se toimi sellaisena mainiosti. Teksti etenee, tapahtumat vaihtuvat ja hätkähdyttävät tarinat pitävät kuuntelijan hereillä. Ajoittaisesta mauttomuudesta huolimatta vaaka kallistuu positiivisen puolelle, ja mielestäni kirja oli hyvinkin kuuntelemisen arvoinen.

-

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin:
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
45. Esikoiskirja

-

Seinäjoen kaupunginkirjaston aikamatkailu-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin:
2. Kirja, jonka nimessä on jokin ajan ilmaus, esim. viikonpäivä tai kuukausi
3. Kirja, jossa on eri aikatasoja
12. Kirja, jossa siirrytään ajasta ikuisuuteen
28. 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja

-

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Kaikkea sitä voikin kaverille sattua. Oletko esimerkiksi koskaan päätynyt samoille treffeille isäsi kanssa tai joutunut pahoinvoivana oksentamaan oman paitasi sisään, jotta et pilaisi taksin nahkapenkkejä? Etkö? Ei se mitään, emme mekään, mutta kaverille nämä ovat tuttuja tilanteita. Kaverin puolesta kyselen on supersuosittujen podcastaajien riemastuttava kirja, joka sisältää noloimmat yhdelle kaverille sattuneet jutut. Kirja pohjautuu samannimiseen podcastiin, joka on yli puolella miljoonalla kuuntelullaan yksi Suomen suosituimpia.

Kosmos, 2018. 135 sivua. 
Äänikirja 1h 50min, lukijat Anna Karhunen & Tiia Rantanen.

Anna Karhusen ja Tiia Rantasen Kaverin puolesta kyselen on alkujaan podcast, jota voi kuunnella Yle Areenasta. Podcast on ilmeisesti hyvin suosittu, mutta minulle se on täysin vieras. Lähdin siis kuuntelemaan tätä äänikirjaa tuorein korvin, ilman kovin suuria ennakko-odotuksia.

Kaverin puolesta kyselen koostuu erilaisista "kaverille" tapahtuneista sattumuksista ja kaverin esittämistä kysymyksistä. Osa jutuista on hauskoja ja saa minut nauramaan ääneen. Osa taas ei naurata lainkaan. Jotkin jutut herättävät myötähäpeää, toiset tuntuvat vain mauttomilta.

Kirjassa annetaan runsaasti tilaa erilaisille kännisekoiluille ja pissa-kakka-jutuille. Ehkä ne naurattavat suurta yleisöä tai kohderyhmää, minua ei. Tiedostan toki itsekin, että olen vaikea lukija huumori-kirjallisuudelle ja harvoin sellaista luenkaan. Moni muu viettää tämän kirjan parissa varmasti paljon hauskempia hetkiä kuin minä.

Kaverin puolesta kyselen on lyhyt kirja, äänikirjana vain alle pari tuntia, joten sen jaksaa kuunnella vaikkeivät kaikki jutut niin naurattaisikaan.

Kirjailijat lukevat kirjan itse, mikä on looginen valinta, onhan kaikki podcastista lähtöisin. Valitettavasti kokemattomuus lukijana kuitenkin ajoittain kuuluu. Kuuntelukokemus olisi ollut miellyttävämpi, jos lukijana olisi ollut joku enemmän äänikirjoja lukeva.

***

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtana 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue.

Se sopii myös kohtiin:
4. Kirjailijan ainoa teos
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Mitä tapahtuu, kun Elsie-lehmälle paljastuu totuus tehotuotannosta? Elämä heittää häränpyllyä ja alkaa pakomatkan suunnittelu.

Like, 2016, 207 sivua. 
Alkuteos Holy Cow, 2015. Suomentanut Ilkka Salmenpohja. 

Elsie on ihan tavallinen lehmä. Hän on kolmevuotias ja asuu tilalla yhdessä muiden lehmien ja maatilan eläinten kanssa. Elsien elämä on tavallista: on aamulypsy, laidntamista, iltalypsy, iltasatu ja uni.

Kunnes koittaa suuren paljastuksen päivä.

Elsie ja hänen ystävänsä Mallory päättävät lähteä moikkaamaan sonneja. He karkaavat aitauksestaan ja epäonnisen sattumuksen ansiosta Elsie saa tietää totuuden siitä, mitä lehmille lopulta tapahtuu. Ne syödään. Sitä kohtaloa Elsie ei halua, joten hän päättää paeta. Kohteena on Intia, sillä siellä lehmä on pyhä. Matkalle mukaan tuppautuvat sika Salom ja kalkkuna Tom.

Nokkava kalkkuna näytti iskevän silmää ja alkoi sitten nakuttaa kännykkää kiihkeästi kuin koulutyttö pulpettinsa piilossa. Ei aikaakaan, kun hän oli loihtinut esiin säätiedot, reittiohjeet ja Uber-taksipalvelun. Lopuksi hän vielä näytti, miten kännykkää voi käyttää Siri-puheentunnistusohjelman avulla. Nielaisin ja yritin peittää riemuni. 

Kuulostaako erikoiselta? Sitä kirja todella on, mutta tarjoaakin omituisuutensa vuoksi hauskaa vaihtelua vakavampien romanien väliin. Minulla kesti hetken ennen kuin pystyin uppoutumaan lehmän mielenmaisemaan ja ylipäätään sulattamaan sen, että päähenkilö on lehmä. Kun onnistuin tässä, kirja imaisi mukaansa ja sen luki nopeasti.

Pyhä lehmä on kirjoitettu niin kuin kirja olisi Elsie-lehmän kirjoittama. Välillä hän käy kirjassa sananvaihtoa kustannustoimittajansa kanssa, välillä teksti taas etenee elokuvakäsikirjoituksen muodossa - sillä pitäähän tällaisesta reissusta nyt Hollywood-elokuva tehdä. Tarina ei ole missään määrin uskottava, mutta ei tarvitsekaan.

Kirja onnistuu olemaan hauska, ainakin suurimman osan ajasta. Teksti on ajoittain hyvinkin hulvatonta ja kieltä käytetään hienosti. Suomentaja Ilkka Salmenpohja on tehnyt hyvää työtä!

Mistä löytäisin lentokoneen? Kaupungista. Miten pitkä matka kaupunkiin on? Noin kahdeksankymmentä kilometriä. Se on kävelymatka. Jos pääsisin kaupunkiin, löytäisin lentokentän, jos pääsisin lentokentälle, löytäisin Intiaan lähtevän lentokoneen, ja jos löytäisin Intiaan lähtevän koneen, hyppäisin sen kyytiin. Tiedostin, että suunnitelmassa oli monta jos-sanaa, mutta se ei suinkaan ollut mahdoton. 

Hauskuuden ja villin tarinan lisäksi lehmän suhun on ujutettu myös viisauksia. Kirjassa muistutetaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Toisaalta siinä todetaan, että aina kun jätämme jotain taaksemme, se tuntuu arvokkaammalta kuin koskaan aiemmin. Samalla kirja saa ajattelemaan ihmisen ja eläimen suhdetta ja ehkä myös sitä, mitä lehmien (ja muiden eläinten) päässä oikeasti liikkuu. Tuntui vähän väärältä syödä grillimakkaraa samalla, kun luki tätä kirjaa...

Minä, minä en ole enää mykkä laumasielu. Olen lehmä, jolla on asiaa.

Kirjan kirjoittaja David Duchovny on tuttu Salaisista kansioista, Californicationista ja lukuisista elokuvarooleista.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: