Sanna Kiiski: Tinder-päiväkirja

21.13


Docendo, 2020. 213 sivua. 
Äänikirja 3h 52min, lukija Outi Vuoriranta.

Kaipaisin jotain kevyttä ja lyhyttä kuunneltavaa, jolla purkaa kuuntelujumia. En ollut kuunnellut äänikirjoja aikoihin, mutta halusin päästä taas rytmiin kiinni. Tinder-päiväkirja vastasi tähän tarpeeseen mainiosti ja osoittautui vieläpä hauskaksi kirjaksi.

Tinder-päiväkirjassa toimittaja Sanna Kiiski hyppää vuodeksi Tinderin ihmeelliseen maailmaan, ensimmäistä kertaa elämässään. Kiiski haluaa kokeilla, voiko yli nelikymppinen löytää Tinderistä mitään, edes huvia. Hän pitää kokeilustaan ja kokemuksistaan päiväkirjaa, joten kirja etenee kronologisesti päiväkirjamerkintöjen muodossa vuoden alusta loppuun.

Vaikka Kiiski on Tinder-noviisi, hän on siellä varsin aktiivinen, joten kerrottavaa riittää - ja monenlaista kerrottavaa. On niitä miehiä, joiden profiilit ovat riittävän karmeita karkottamaan Kiisken heti - ja päätymään sisällöksi kirjaan. On erikoisia keskustelunaloituksia, on kamalia treffejä,  ja hyviä treffejäkin. Kohteliaita nuorempia miehiä, hämmentävän paljon. On kummallisia ehdotuksia, ghostaamista, vonkauspuheluita keskellä yötä, feikkiprofiileja, peniskuvia ja peniksiä kesken ravintolaillallisenkin. Ihan kaikkea.

Itse en ole koskaan ollut Tinderissä, joten uteliaisuudesta tätä kirjaa on hauska lukea. Tai kuunnella - en ole varma olisinko jaksanut lukea tätä kirjana. Outi Vuorirannan lakoninen lukutyyli sopii tekstiin hyvin ja hänen lukemiaan kirjoja olen ennenkin kuunnellut mieleläni.

Lisäksi kirja on juuri sopivan pitkä. En jaksaisi sitä  enää kauempaa, mutta tylsääkään ei ehtinyt vielä tulla. Kirja on nopeatempoinen ja nasevasti kirjoitettu, joten tämän verran sitä kuunteli mielellään. Ei mikään maailmoja mullistava teos, mutta tätä päivää.

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

You Might Also Like

0 comments