”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.”

Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre.

Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella.

Gummerus, 2018. 304 sivua. 
Äänikirja 6 h 16 min, lukija Pirjo Heikkilä. 

Tätä kirjaa on kehuttu niin paljon, että tartuin siihen hieman pelokkain tuntein. En pettynyt, mutta en vaikuttunutkaan. Fiilikset ovat kirjan päätyttyä vähän kummalliset, enkä ole ihan varma siitä, mitä mieltä kirjasta olen. Kuuntelin kirjaa lenkkeillessä todella mielelläni, joten jollain tasolla siitä pidin, mutta en ehkä  kuitenkaan saanut irti ihan hirveästi.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on parhaimmillaan ajankuvana. Se kertoo kolmikymppisen freelance-toimittajan arjesta ja elämästä kaikkine huonoine ja hyvine hetkineen. Tämä tekee kirjasta minulle paikoin puuduttavan. Teksti on hieman päiväkirjamaista ja ajoittain jopa listanomaista kuvausta asioista, esimerkiksi herkuista joista päähenkilö pitää.

Kirjassa ei ole varsinaista juonta. Päähenkilön tavoitteena on saada työ ja poikaystävä, jollain tapaa saada elämä raiteilleen. Miten siihen päästään - vai päästäänkö - se on tämän kirjan sisältö. Siinä sivussa kamppaillaan rahahuolien kanssa ja syödään säännöllisesti sourcream & onion -sipsejä, valkosipulidipillä tietysti.

Olen itse kolmikymppinen ja ammatiltani toimittaja, joten löydän kirjasta yhtymäkohtia omaan elämääni. Olen ehkä kuitenkin monella elämän osa-alueella hieman liian kaukana, enkä samaistu päähenkilöön ihan niin paljon kuin moni muu. Jos olisin helsinkiläinen, ilman vakityöpaikkaa ja etsisin parisuhdetta, saattaisi Sisko Savonlahden romaani tulla minua vähän lähemmäs. Nyt kirja ja sen päähenkilö jäävät etäisiksi: niin etäisiksi, että en edes muista, mikä päähenkilön nimi oli. En itse asiassa tiedä, sanottiinko sitä kirjassa kertaakaan, ja asia jää hiukan häiritsemään.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu toimii hyvin äänikirjana. Pirjo Heikkilä lukee miellyttävällä äänellä ja lakonisella sävyllä: sellaisella sävyllä, jolla kirja on kirjoitettukin. Koska kirja kerrotaan minä-muodossa, tuntuu kuin Pirjo Heikkilä olisi kirjan päähenkilö ja kertoisi elämästään juuri minulle.

Kirjan loppu jättää valjun olon - se vähän kuin lässähtää. Muutoinkin Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on hyvin tasainen kirja: kovin suuria muutoksia suuntaan tai toiseen siinä ei tule. Se on tasaista elämän kuvausta - ja tasaistahan elämä monesti on. Eri asia kuitenkin on, miten hyvin tasaisen elämän kuvaus toimii romaanina. Minä olisin ehkä kaivannut tähän vähän lisää vaihtelua ja rytmiä.

Kokonaisuutena ihan jees, ja ajankuvana hieno, kuten aluksi sanoinkin. Teos olisi hauska lukea kolmenkymmenenvuoden kuluttua ja muistella silloin, millaista oli elämä vuonna 2018.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: