Helmikuun luetut
20.29
Sinne meni helmikuu!
Lukukuukautena helmikuu oli minulle hyvä, luin yhteensä kahdeksan kirjaa. Kuukausi oli myös todella uutuuspainotteinen - seitsemän lukemistani oli tämän vuoden uutuuksia. Näin ei ollut suinkaan tarkoitus tapahtua, mutta kirjaston varaukset kasautuivat ja luin uutuutta uutuuden perään.
Samalla myös totesin mielenkiintoisen seikan.
Luin monta hyvää kirjaa, mutta en yhtään ihan loistavaa. Uskon sen liittyvän juuri siihen, että luin paljon uutuuksia. Yleensä nimittäin tutkin hyvin tarkkaan, mitä kirjoja päätän lukea. Silloin löydän juuri minulle sopivia kirjoja, ja niitä helmiä, jotka tekevät todella vaikutuksen. Uutuuskirjoja lukiessa joudun menemään vähän sokkona - ihan uusista kirjoista kun ei voi tarkkaan tietää, mitä odottaa. Silloin täysosumatkin ovat harvassa.
Varausjono on edelleen pitkä, mutta jospa maaliskuuhun mahtuisi muitakin kuin tämän vuoden teoksia.
Nämä luin tai kuuntelin helmikuussa:
Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan
Brittiläisen Jojo Moyesin Kuinka painovoimaa uhmataan ilahdutti minua hevosteemallaan. Se oli kaunis tarina ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta, lasten huostaanotosta, sijaisvanhemmuudesta ja maahanmuutosta. Kirja oli sympaattinen, muttei kovin realistinen. Kokonaisuus jäi kuitenkin positiivisena mieleen.★★★★
» Lue koko arvio
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
Tämä teos herätti minussa ehkä kuukauden ristiriitaisimmat tunteet. Kahden Auschwitzin vangin rakkaustarina ja selviytymistarina oli toki koskettava ja uskomatonkin, varsinkin kun sen kerrottiin perustuvan tositapahtumiin. Olisin kuitenkin kaivannut tekstiltä enemmän ja juonelta syvennystä. Lisäksi tarkempi tutkiminen paljasti, että kirjassa oli lukuisia asiavirheitä ja todellisuudessa totuutta oli väritetty paikoin railakkaastikin. Siitä huolimatta annoin kirjalle neljä tähteä, sillä jo pelkkä Lale Solokovin tarina on ansainnut ne.
Chileläis-ruotsalaisen dekkaristin esikoisteos vakuutti. Poliittinen, ajankohtainen, kriittinen teos on laadukkaasti kirjoitettu, vaikka ei ehkä ihan täysin osunutkaan omaan lukumakuuni.
Katriina Huttunen: Surun istukka
Suomentajana monelle tunnetuksi tulleen Katriina Huttusen omaelämäkerrallinen teos kertoo surusta ja surun kanssa elämisestä. Huttusen tytär teki yllättäen itsemurhan muutama vuosi sitten. Kirja on hyvin henkilökohtainen, ahdistava, surumielinen ja tunteikas kuvaus kaikesta siitä, mitä äidin päässä tämän jälkeen liikkuu.
★★★★
» Lue koko arvio
Ulla-Maija Paavilainen: Hyvä tyttö
1980-luvun lehtimaailmaan sijoittuvan sarjan avausosa oli viihdyttävää ja nopeaa luettavaa. Paavilaisen oma toimittajatausta teki kirjasta todentuntuisen.
Irlantilaiskirjailijan tuorein teos ei täysin vakuuttanut minua. Sen juonikuvio ja henkilöt ärsyttivät, vaikka onnistuivatkin lopussa voittamaan minut puolelleen. Viihderomaani oli ihan okei, mutta tuntui vähän pitkitetyltä, ja sai minut miettimään, olenko mahtanut "kasvaa ulos" Ahernin kirjoista.
★★★
» Lue koko arvio
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (äänikirja)
Nuortenkirjaksi luokiteltu Yksi kevät kertoo viiden tytön tarinan Suomen sisällissodassa. Omaperäinen aihe nuortenkirjalle. Äänikirjaformaatti ei tuntunut tässä kirjassa oikein toimivan: menin sekaisin henkilöissä ja kirja tuntui ajoittain tylsältä, vaikka sinänsä ihan kiinnostava olikin.
Maaliskuun puolivälissä ilmestyvä Pirulainen on kahden iisalmelaisnaisen salanimellä kirjoittama teos. Kyseessä on dekkarisarjan avausosa, ja täytyy sanoa, että olin iloisesti yllättynyt. Luen hyvin vähän suomalaisia dekkareita, ja ilmeisesti siitä johtuen minun oli jotenkin vaikea suhtautua tähän kirjaan. Pirulainen oli kuitenkin koukuttava, ovela ja hyvin punottu.
★★★★
» Koko arvio tulee myöhemmin
» Koko arvio tulee myöhemmin
Tekstit
0 comments