Huhtikuun luetut

11.02


Huhtikuu tuntui tahmealta lukukuukaudelta, mutta ei se lopulta sitä ollut. Luin kuusi kirjaa ja kuuntelin kaksi. Mukaan mahtui keskinkertaisia, hyviä ja loistavia kirjoja.

You-Jeong Jeong: Piruparka

Korelainen trilleri oli persoonallinen - jotain sellaista, millaista en ollut lukenut aikaisemmin. Kirja ei kuitenkaan aivan täysin uponnut: tunnelma oli ahdistava ja kirja oli myös aika raaka. 

★★★



André Aciman: Kutsu minua nimelläsi

Acimanin romaani on herättänyt Suomessa hyvin monenlaisia mielipiteitä: sitä on vihattu ja rakastettu. Minä pidin, sillä mielestäni se kuvaa hyvin teini-ikäisen raastavaa ja riipivää, päätöntä rakastumista. Myös helteisen Italian tunnelma on mainio. 

★★★★



Anna Karhunen, Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen (äänikirja)

Lyhyt teos oli nopeasti kuunneltu ja paikoin ihan viihdyttäväkin. En kuitenkaan jaksanut hirveästi innostua tarinoista kännisekoiluista ja pissa-kakka-huumorista, jota oli tässä kirjassa melko runsaasti. 

★★★



Erin Kelly: Älä jää pimeään

Odotin kovasti tätä psykologista trilleriä, mutta petyin hieman. Monet ovat kuvanneet kirjaa todella koukuttavaksi, mutta minut se koukutti vasta 300 sivun jälkeen. Siihen asti lukeminen oli melkoista taistelua. Loppu oli kyllä hyvä. 

★★★



Veera Salmi: Perhoset veljeni ympärillä

Tämä kirja oli kuukauden ristiriitaisin. Aluksi inhosin sitä, lopuksi rakastin. Kokonaisuus jäi siis ehdottomasti plussan puolelle ja tykkäsin Salmen tyylistä kirjoittaa. Uskon, että tämä on yksi niistä kirjoista, jotka jäävät tältä vuodelta mieleen. 

★★★★★



Kim Thúy: Ru

Vietnamin venepakolaisena Kanadaan muuttaneen Kim Thúyn omaelämäkerrallinen teos on täynnä välähdyksenomaisia muistikuvia, jotka liittyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi. Hieno ja mielenkiintoinen kirja. 

★★★★



Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Kuukauden paras! Odotin romaania, sain omaelämäkerrallisen teoksen äitiydestä. Aihe ei niin kiinnostanut, mutta tulipahan todistettua, että taitava kirjoittaja tekee hyvän teoksen aiheesta kuin aiheesta. Upeaa kieltä, mieletöntä tunteiden sanoittamista. Huikea kirja!

★★★★★



Venla Pystynen, Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso (äänikirja)

Linda-Maria Roineen eli Mercedes Bentson elämäkerta oli mielenkiintoista kuunneltavaa, sillä en muista edes kuulleeni kyseisestä henkilöstä ennen tämän kirjan ilmestymistä. Teos oli karua kuultavaa, mutta tarjosi mielenkiintoisen näkökulman oman kuplan ulkopuolelle. Taitavasti tehty ja taitavasti luettu. 

★★★★★

You Might Also Like

0 comments