Like, 2020. 294 sivua. 
Alkuteos Heiđa, 2016. Suomentanut Maarit Kalliokoski.

Kansainvälisen mallinuran hylänneestä, lammaspaimenena tulivuoren kupeessa elävästä islantilaisesta Heidasta kertova elämäkertakirja ei ollut ihan sellainen kuin odotin.

Kansi, alaotsikko ja takannen teksti lupailivat bestsellermäistä, Villi vaellus -henkistä lampaista ja Islannin luonnosta kertovaa tarinaa, jossa "jylhä luonto ja myyttinen Islanti heräävät henkiin". Odotin saavani lukea ihania tarinoita lammastilallisen elämästä Islannissa: lampaiden hoidosta, lammastilan arjesta, kuvausta Islannin kauniista luonnosta...

Sitäkin oli, mutta ihan liian vähän. Lampaista puhuttiin lopulta varsin vähän, tai siltä se ainakin tuntui, varsinkin kirjan alkupuoliskolla. Jonkin verran istuttiin traktorin hytissä - mikä on toki iso osa maatilan arkea - mutta suurin osa ajasta puhuttiin kunnallispolitiikasta. Tärkeässä roolissa on kirjassa nimittäin päähenkilön maille suunnitellun vesivoimalan vastustaminen.

Aihe on Heidalle varmasti tärkeä, ja se on sitä ehkä koko Islannille, mutta teema tulee lukijalle täytenä yllätyksenä eikä siitä myöskään kerrota kovin hyvin. Vesivoimalan vastustuksesta ja hankkeen poliittisista kiemuroista puhutaan kovin luettelomaisella tyylillä ja päätöksenteon jokaisesta vaiheesta kertominen ajankohtineen on aika turhaa. Asian laajempi yhteiskunnallinen kontekstointi jää myös vähiin.

Loppua kohden kirja onneksi paranee ja sain lukea enemmän lampaista: keritsemisestä, tiineiden lampaiden ultraamisesta, karitsoinnista ja karitsojen hoidosta. Se oli paikoitellen hyvinkin kiinnostavaa, mutta näitäkään asioita ei esitetty kaikkein parhaiten. Koko kirjaa vaivasi luettelomaisuus ja luentomaisuus, teksti oli sisällöltään hyvää, mutta tuntui että esitystapaan ei kovin paljon kiinnitetty huomiota.