Ympäri Ruotsia älypuhelimet alkavat yhtäkkiä temppuilla. Sitten autojen mikrosiruissa ilmenee valmistusvirhe, joka muuttaa tiet autonromujen hautausmaaksi. Juniin tulee teknisiä häiriöitä, kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään, ja sähkökatkoksia alkaa olla useammin ja useammin. 
Erään sähkökatkon jälkeen kaikki muuttuu lopullisesti. Elektroniikalla ei ole immuunijärjestelmää, eivätkä ihmiset ole valmistautuneet. Synkkä syksy muuttuu tähtikirkkaaksi talveksi, jossa kaaos voittaa. Mitä yhteiskunnasta - ja ihmisistä - jää jäljelle? 

Jalava, 2017, 488 sivua. 
Alkuteos Stjärnklart, 2014. Suomentanut Sirpa Parviainen. 

Laitoin Lars Wilderängin Tähtikirkas-kirjan varaukseen heti, kun törmäsin siihen jossakin. Se oli aheeltaan niin kiinnostava, että halusin lukea sen heti. En joutunut pettymään - pikemminkin yllätyin positiivisesti. Tähtikirkas menee vauhdilla tänä vuonna lukemieni kirjojen top3:een.

Tähtikirkkaan asetelma on selvä: elektroniikka ja sähköt lakkaavat toimimasta. Se ei ehkä ensikuulemalta kuulosta kovin pahalta, mutta todellisuudessa kaikki muuttuu. Aivan kaikki. Lars Wilderäng onnistuu kuvailemaan hyvin sitä kaaosta, jonka elektroniikan tuhoutuminen aiheuttaa. Mitä tehdä, kun kaupoista loppuu ruoka? Mitä tehdä, kun rahaa ei saakaan seinästä eivätkä pankkikortit toimi? Mistä diabeetikko saa lisää insuliinia? Kuka tulee hakemaan koteihinsa kuolleiden ruumiit pois?

Kirjassa seurataan useita ihmisiä aina hetken kerrallaan. Alussa henkilöpaljous hieman ärsyttää, ja kestää jonkin aikaa päästä kärryille. Kirja kuitenkin imaisee nopeasti mukaansa ja henkilötkin jäävät mieleen. Sen jälkeen tarina toimii ja on kieltämättä rakennettu hienosti. Aluksi toisistaan erillisten henkilöiden tarinat alkavat pikku hiljaa punoutua yhteen. Loppu kokoaa palaset hienosti ja väläyttää aikaa 10 vuoden päähän eteenpäin.

“Koko piha oli täynnä roskia rikkinäisistä pusseista. Varikset, harakat ja kalalokit hyppäsivät rääkyen sivuun, kun hän juoksi niiden ohitse, ja lemu oli järkyttävä. 
Luma Park oli myös täynnä roskaa. Joukko ihmisiä seisoi grillin ympärillä ja tuntui valmistavan ruokaa. He mulkoilivat kiukkuisesti Filipiä, joka jatkoi juoksuaan. Kadut olivat hämmästyttävän tyhjiä ihmisistä.”

Tähtikirkas jättää pään täyteen ajatuksia. Mitä jos tämä tapahtuisi oikeasti? On pelottavaa, miten vahvasti maailmamme on rakennettu elektroniikan varaan. Jos sitä ei ole, koko yhteiskunta luhistuu. Tähtikirkas tulee erityisen lähelle sen takia, että se sijoittuu Ruotsiin. Kaikki on niin samanlaista, että se voisi yhtä hyvin tapahtua meille. Mutta jos tapahtuisi, miten ihmeessä me tosielämässä pystyisimme toimimaan?

Lars Wilderäng tarttuu taitavasti siihen, miten ihmiset muuttuvat, kun tapahtuu jotain näin suurta, ennakoimatonta ja tavallisuudesta poikkeavaa. Alkaa säälimätön selviytymistaistelu, jossa ajatellaan vain itseään ja perhettään. Selviytymisvietti on niin suuri, että ihmiset osaavat olla toisilleen todella julmia.

Tähtikirkas aloittaa scifitrilogian, jonka toinen ja kolmas osa ilmestyvät ilmeisesti tämän vuoden aikana. On vaikea arvata, miten Lars Wilderäng aikoo tästä jatkaa, vaikka ensimmäisen osan lopussa annetaankin siitä hieman viitettä. Trilogian ensimmäinen osa asettaa jatko-osille ehdottomasti kovat odotukset, mutta tälle tasolle niiden on kyllä vaikea yltää.

“Ulkona taivas oli tähtikirkas. Eivät edes Ringhalsin ydinvoimalan valot vuonon toisella puolella häirinneet Linnunradan loistoa. Magnus ei muistanut, milloin olisi viimeksi nähnyt niin fantastisen kauniin tähtitaivaan.”

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtana 34. kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta. Kirjassa syntyy kokonaan uusi  yhteiskunta.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

• Kirjan vuoksi -blogi, jolle Tähtikirkas oli mahtava yllätys. 
• Pikkuunen, joka suosittelee kirjaa kaikille dystopia-faneille. 
• Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus, jonka mielestä hienointa tarinassa on “sen vähittäinen ja asteittainen valuminen tilanteen kieltämisestä täysimittaiseen kaaokseen”. Erittäin osuvasti sanottu.