Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

16.23

 

Gummerus, 2016. 388 sivua. 

Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa on kirja, joka on odottanut lukulistallani pitkään. Olen kirjannut teoksen muistiin jonkun suosituksen perusteella, mutta en ole tiennyt siitä juuri mitään. Nyt hiljattain bongasin kirjan Instagramissa uudelleen, ja sitä ylistettiin niin paljon, että päätin ottaa teoksen vihdoin lukuun. 

Kaksi ihmistä minuutissa kertoo Alinasta, jonka puoliso Astrid kuolee auto-onnettomuudessa. Maailmaan jää pariskunnan pieni tytär, joka kuitenkin sijoitetaan Astridin vanhemmille. Surusta selvitäkseen Alina uppoutuu työhönsä malariatutkijana.

Kymmenen vuotta myöhemmin Alina kutsutaan Pohjois-Thaimaan sademetsään tutkimaan siellä leviäviä malarialoisia. Tutkimus on kilpajuoksua aikaa vastaan, sillä loiset muuttuvat koko ajan.

Kirjan miljöö ja malariatutkimus-aihe on hurjan mielenkiintoinen. Kirjailijan biologitausta näkyy, sillä välillä tuntuu kuin lukisi tietokirjaa - niin täynnä kirja on kiinnostavaa tietoa malariasta ja luonnosta, muun muassa reesusmakakeista.

Samaan aikaan Kaksi ihmistä minuutissa on kuitenkin kaunokirjallisuutta parhaimmillaan. Markkulan teksti on huikean kaunista, kevyttä ja soljuvaa, jollain tavalla utuisen haikeaa. Tunnelma on hieno, mutta erityisesti rakastan silti luontokuvausta. Kuumankostean sademetsän voi tuntea, hyönteisten ja lintujen äänet kuulla. 

Malarian lisäksi kirjassa on kyse myös paljon muusta: esimerkiksi rakkaudesta, menettämisestä ja eriarvoisuudesta. Tarina on rakennettu eri aikatasoihin, ja lukijalle annetaan tilaa tehdä omia tulkintojaan.

Kirjan nimikin on hieno, kun se minulle vihdoin avautuu. Malariaan kuolee kaksi ihmistä joka minuutti. 

Upean kannen on suunnitellut Jenni Noponen. 


Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirja hyllyssä -blogin Kaisa, jonka mielestä "teoksen tekee kauniiksi biologi-kirjailijan vahva luonnon tuntemus".
  • Mari A:n kirjablogin Mari, jonka kirja pääsi yllättämään. 
  • Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus, jonka mielestä kirja "ammentaa suurista, globaaleista aiheista, mutta tulee samalla liki henkilökohtaisin, yksilön ainutlaatuisen elämän säikein".

You Might Also Like

0 comments