Kevään 2020 kiinnostavimmat kirjat

21.23


Vuosi on vaihtunut, joten pian julkaistaan taas mielettömät määrät uusia kirjoja. Olen perinteisesti listannut itseäni eniten kiinnostavat uutuuskirjat ja niin aion jälleen tehdä.

Yritän kuitenkin tänäkin vuonna rajoittaa kirjastoon tekemieni varausten määrää, joten tässä 12 kirjaa, joita odotan eniten - ja jotka olen laittanut varaukseen.

Alberto Giuliani: Kuolemattomat (Like) - julkaistaan tammikuussa
Alberto Giuliani saa kaksi samaa ennustusta kuolinhetkestään. Huijatakseen kuolemaa hän etsii käsiinsä tutkijoita ja taviksia, jotka kyseenalaistavat ihmiselämän rajat tulevaisuudessa.

Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa (Otava) - julkaistaan tammikuussa
Syrjäisen maaseutukartanon tanssiaisiin kutsuttu Aiden saa tietää, että juhlapäivän iltana kartanon tytär Evelyn murhataan. Evelyn ei kuitenkaan kuole ainoastaan kerran. Kun hänet on murhattu, kartanon vieraat heräävät aina uudelleen samaan tanssiaispäivään. Kierteen katkaistakseen Aidenin on löydettävä murhaaja ennen kuin rikosta ehtii tapahtua.
Kirjan juoni kuulostaa painajaismaiselta ja kiinnostavalta, ja on ilmeisesti myös toteutettu hyvin: ainakin teos on palkittu Englannissa vuoden parhaana esikoisteoksena.

Cecelia Ahern: Loppusanat (Gummerus) julkaistaan helmikuussa
Ahernin P.S. Rakastan sinua saa jatkoa, 16 vuotta julkaisunsa jälkeen. Tämä kirja pelottaa minua, sillä P.S. Rakastan sinua on täydellinen kirja (tai minulla on siitä ainakin täydelliset muistot), joka ei todellakaan tarvitsisi jatko-osaa. Loppusanoilla on iso riski mennä metsään, sillä jos se ei ole yhtä hyvä kuin P.S. Rakastan sinua, se jättää todella pahan maun. Olen kuitenkin kuullut lupaavia kommentteja heiltä, jotka ovat lukeneet kirjan alkuperäiskielellä, enkä toisaalta malta jättää tätä lukemattakaan.

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee (Like) - julkaistaan helmikuussa
Kolmen teinitytön vaarallinen laihdutusleikki johtaa tragediaan. Kymmenen vuotta myöhemmin Saarasta on tullut menestynyt fitness-tähti, joka joutuu palaamaan nuoruutensa näyttämölle Pohjois-Suomeen ja kohtaamaan menneisyytensä. Multisillan esikoisteos on psykologinen trilleri.

Tiina Lehikoinen: Kukkien kapina - Yökertomuksia (Like) - julkaistaan maaliskuussa
Kirjan kuvaillaan olevan täynnä iltasatuja vallattomille aikuisille. Vanhoja kertomuksia laitetaan uusiksi, esimerkiksi Prinsessa Ruusunen kerrotaan uudelleen piikikkään ruusun näkökulmasta.
Kustantajan mukaan Kukkien kapina on kokoelma absurdeja tulkintoja perinteisistä kertomuksista sekä aivan uusia, iloisesti nyrjähtäneitä tarinoita kaikille satujen ystäville.

Lucinda Riley: Kuun sisar (Bazar) - julkaistaan maaliskuussa
Seitsemän sisarta -sarja jatkuu. Tässä kirjassa päähenkilö on Tiggy ja sarjan viidennessä osassa matkataan Skotlannin ylängöiltä Espanjan Granadaan ja Etelä-Amerikasta New Yorkin parrasvaloihin.

Johanna Sinisalo: Vieraat (Karisto) - julkaistaan maaliskuussa
Sinisalo on yksi suosikeistani, joten hänen uusin romaaninsa kiinnostaa jo pelkästään siksi. Vieraat valittiin Kariston suuren kauhuromaanikilpailun voittajaksi keväällä 2019. Kirja uppoutuu perheen sisäisiin, muille näkymättömiin asioihin.

Piia Leino: Yliaika (S&S) - julkaistaan huhtikuussa
Leinon uusin teos sijoittuu vuoteen 2052, jolloin Suomen kaduilla kulkee vain nuoria ihmisiä. Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille.
Pidin kovasti Leinon edellisestä dystopiasta ja tämä vaikuttaa vähintään yhtä mielenkiintoiselta. 

Lori Nelson Spielman: Toscanan tytöt (Otava) - julkaistaan huhtikuussa
Spielmanin lämminhenkiset ja koskettavat romaanit ovat kaikki olleet mieleeni, joten tämä on yksi niistä hyvän mielen kirjoista, joita odotan keväältä eniten.

Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit (Otava) - julkaistaan huhtikuussa
Elokuvien ja tv-sarjojen tekijänä tutun Johanna Vuoksenmaan kirja on perheromaani asioista, joista puhutaan mieluiten vain pimeässä.

Essi Paju: Koskenniskan naisia (Karisto) - julkaistaan toukokuussa
Essi Pajun aikuisille suunnatun hevosromaanisarjan ensimmäinen osa oli nostalgiamatka nuoruuden hevoskirjojen maailmaan. Viihdyin ja tykkäsin, joten odotan toista osaa innolla.

Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika (Bazar) - julkaistaan kesäkuussa
Aurinkoisena lauantaiaamuna kalifornialaisessa esikaupungissa teini-ikäinen Julia saa tietää, että maapallon pyöriminen on alkanut hidastua. Viikkojen kuluessa päivät ja yöt pitenevät pitenemistään ja maan painovoima alkaa kasvaa. Linnut, vuorovedet ja ihmisten käytös luisuvat sekasortoon.

You Might Also Like

2 comments